Kauneuden ihannointia ja jotain muuta.

Mikä on tarpeeksi kaunista? Katsoin tuossa jokin aika sitten Ö-luokan leffan, jossa pääosaa esitti Merlose Place:stä tuttu Heather Loclear (meniköhän nimi täysin oikein?). Hän esitti leffassa neljäkymppistä eronnutta naista, joka löytää Hawailta 27-vuotiaan miehen. Pointtina siis kuitenkin oli tässä se, kun en voinut olla tuijottamatta Heatherin naamaa, mikä selkeästi oli muutamaan kertaan leikelty/operoitu, jotta voisi luoda imagon ikuisesta nuoruudesta. Paskat. Silloin kun en tuijottanut todella kuumaa vastanäyttelijää (joka oli monessa kohtauksessa ilman paitaa... Ma sano NAM!), tulin tuijottaneeksi naisen selkeitä kauneusleikkauksen jälkiä. Miten kauniilta tuokin nainen näyttäisi jos olisi antanut "rupsahtaa", vai pitäisikö sanoa ikääntyä kauniisti ilman leikkauksia. Okei, jälkimmäinen on parempi. Ameriikoissa kaikki on toisin. Vai onko niinkään? Kauneuleikkaukset ovat yleistyneet täälläkin päin. Mutta miltä nuo ihmiset näyttävät kahdenkymmenen vuoden kuluttua, kun kiristetään vähän sieltä ja täältä lisää. Kyllä, ne näyttävät kaikki samalta, nukkemaisilta ja pelottavilta kuten Chucky!
Nostetaan hattua kauniille ikääntymiselle! Vaikka sinkkuna tässä elelen, niin en ole ikuna haaveillut kauneusleikkauksista. Nyt valehtelin. En itseasiassa tykkää isovarpaistani. Kerran kun näin vielä edellisellä paikkakunnalla asuessani mainoksen terveystaloon (muistaakseni), johon ihmiset pystyivät lähettämään hakemuksen toivomaansa kauneusleikkaukseen, ja yksi onnellinen saisi tuon leikkauksen ilmaiseksi, suunnittelin vakavissani osallistuvani siihen. Mikä olisi ollut kauneusleikkauksen kohde? Isovarpaani. Kyllä, luit oikein. Olisihan ne kauniimmat jos olisivat sirommat. Kuitenkin pidän itseäni kauniina tällaisena kuin olen. Ulkoisesti voin muuttaa joitakin asioita itse. Omilla valinnoillani.
Ainut iso "leikkaus" joka voi tulla jossain vaiheessa oikeasti aiheelliseksi, on silmien korjausleikkaus. Onko tuo kuitenkaan välttämätön kohdallani? Ei varsinaisesti. Haluanko sitä yli kaiken? En oikeastaan. Luokitellaanko se kauneusleikkaukseksi? Riippuu varmaan keneltä kysytään.
Pidätkö sinä itsestäsi tuollaisena kuin olet, vai haluaisitko muuttaa ihan välttämättä jotain itsessäsi, mitä ilman et voisi olla/elää?
Nautitaan tästä elämästä niin kauan kuin on aikaa, eikä murehdita liian pienistä asioita turhaan. Eihän? No joskus sorrun siihen itsekin, mutta koitan muuttaa omaa maailmankatsomustani sen suhteen pikkuhiljaa. Aina on jotain asioita mitkä toivoisin menneen toisin, enkä aina muista olla kiitollinen niistä pienistä asioista jotka pitävät minut iloisena ja tyytyväisenä päivästä toiseen. Miksi aina muistelemme niitä huonoja asioita?Koitetaan enemmänkin muistella hyviä ja hauskoja asioita joista saamme lisää virtaa päiväämme. Hymyillään enemmän ja nauretaan paljon! Nautitaan elämästä! Eletään!

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Ikävä

Sanana niin lyhyt ja vaatimaton. Tunteena voimakas ja hallitseva.

Miten voikaan olla toista ihmistä niin kova ikävä, että voisit vain pillahtaa itkuun?
Kyllä, usein on ikävä ihania ystäviäni, mutta mitä teet kun ikävä on ihmistä johon olet ihastunut? Aivan, soitat tai laitat hänelle viestiä. Ainakin minun tapauksessani, sillä ihastuksen kohteeni asuu aivan liian kaukana jotta voisin vain laittaa takin päälle ja kävellä hänen luokseen.
Koska sitten tapaamme? En tiedä. Tapaammeko koskaan? Toivottavasti.
Viime aikoina tunnetuksi tullut lausahdus suustani: "Aika näyttää". Johan alkaa jo pientä ihmistä tympimään oma lausahdus ja positiivinen ajattelu. Mitä jos aika ei näytäkään. Miten kauan ihmisen pitää odottaa? Oletko sinäkin kuullut lausahduksen: "Hyvää kannattaa odottaa"? Mitä se tarkoittaa? Miten pitkää aikaa se tarkoittaa?
Miten voikaan kaikki lausahdukset nyt tuntua hölmöiltä ja mitään sanomattomilta, vain koska on toista ihmistä niin ikävä että...miten se kappale meni..."tykkään susta niin että halkeen...".

Tälle ihmiselle illat ovat pahimpia. Kyllä, viestittelen tai soittelen tämän ihastukseni kanssa lähes päivittäin, mutta miten kauan se riittää? Miten kauan riittää puhelut tai tekstiviestit jotka saa joka ikinen kerta sinut hymyilemään niin että hymyilet vielä kolmen päivän päästä jonkin sanotun asian takia.
Mikäpä kiire tässä olisikaan valmiissa maailmassa. Kuitenkin pelkään eniten että sydämeni vain särkyy koska olen valtavan ihastunut toiseen ihmiseen, enkä tiedä mitä tulee eteen.
Tälle kontrollihirmulle tietämättömyys on pahinta. No...ehkä vielä mennään sillä, mitä vallan nykyään hoen: "Aika näyttää".

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa"

Eilen

On mielenkiintoista seurata selvinpäin lauantai-illan "huumaa" baarissa. Kyllä, lupauduin olla kuskina, sillä vihdoinkin oli päätettävä tämä oma lauantai-alkoholismini. Ja ei, tuollaista ei kuulema ole, mutta koska aikaisemminkin olen keksinyt omia sanoja, joten miksi en siis diagnosoisi itseäni lauantai-alkoholistiksi?
Joka tapauksessa, tajusin tuossa päivänä eräänä, etten enää muistanut koska olisin ollut viimeksi selvinpäin lauantaina, joten mielestäni paras ratkaisu olikin olla selvinpäin ja juuri eilen. Eräs kaverini ei tähän juttuun lähtenyt mukaan, joten tarjouduin olemaan kuskina. Aina hyvä ratkaisu? No ei oikeastaan.

Mielenkiintoista oli kylläkin nähdä kaikki muut niin sanotut kaverit (ehkä hyvän päivän tutut olisi parempi ilmaisu) ja huomata miten he käyttäytyvät kännissä. Kieltämättä täytyy myöntää etten itsekään kovin hehkeältä varmaan näyttäisi mielettömässä tuubassa/jurrissa/kännissä (millä nimellä ikinä halutaankaan tänään tuota humaltumisen astetta kuvata), tanssilattialla tanssimassa kuin sammakko tehosekoittimessa. Kun hetken juttelin erään miehen kanssa, joka kertoi hänellä olevan kaksi vuotias tytär, katseeni jossain vaiheessa harhautuessa, melkein säikähdin kun tajusin että baariin oli tullut ainakin tuplaten lisää ihmisiä. Miten kauan juttelin tuon miehen kanssa? Mielestäni en edes kovin kauaa.

Alkoholilla on omat puolensa, toki myös haittansa, mutta ei siitä sen enempää tässä. Kuitenkin on välillä hauska huomata miten paljon helpompi voi olla lähestyä jota kuta ihmistä vain yhden siiderin juoneena. Samat asiat joista juttelin eilen ihmisten kanssa, olisivat voineet olla myös mielenkiintoisempia vähintään yhden (ehkä viiden) juoman jälkeen. Small talk ei ole yliarvostettua, siihen eivät tosiaan kaikki pysty, ja se on helpompaa kun on ottanut annoksen tai kaksi "totuusseerumia". Kielenkannat pysyvät notkeampina. Mikä on lopputulos? Mahdollisesti kauhea krapula seuraavana päivänä. Toivottava tila? No ei todellakaan!

Kun minulta eilen kysyttiin: "Voinko tarjota jotain juotavaa?" Vastaus: "Jäävesi". Yleisesti jäävesi on ainakin Kotkan baareissa ilmaista, joten tarjoaminen menee vähän siinä ja siinä, mutta kuitenkin miehen ojentaessa jäävesi-lasin minulle, hänestä saattoi tuntua hyvältä "tarjotessaan" jotain minulle. Mielestäni olisin voinut itsekin odottaa siinä tiskillä ja tilata sen, mutta kävihän se nyt noinkin.
Voisiko sen kuitenkin mieltää baarimikon koulutuksen omaavalle hieman ala-arvoiseksi työksi tarjota "vain" jäävesi asiakkaalle, joka usein on vielä ilmainen, sillä koulutuksen käynyt saattaa osata loihtia loistavia drinkkejä, tehden erilaisia värikerrostumia, joissa makujen eri harmoniat pääsevät valloilleen niiden sekoittuessa....mitä olen oikein kirjoittamassa? Unohda tuo äskeinen...

Totesin baarissa jossain vaiheessa että nyt on tylsää, lähdin kotiin odottamaan kaverini soittoa, joka tulikin jo noin tunnin päästä, ja ajoin hänet ja hänen seuralaisensa kotiin. Jonka jälkeen...tuleeko vielä joku loppuhuipennus? No ei...tein toisen kuskin homman ja tulin kotiin nukkumaan. Mennessäni nukkumaan kännykkäni ilmoitti: "Kellon aikaa on siirretty". Jes! Juuri oikeaan aikaan kotona! Olisihan sitä voinut mennä tunti kauemminkin kuskin hommissa.

Oma sänky, oma tyyny, oma peitto, vain minä itse ja rauhallinen ympäristö. Oma koti. Minun valtakuntani! Luksusta!

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

(oman valtakuntansa hallitsija...hallitsijatar...ihan sama...ymmärsit kuitenkin...)

Are you mine?

Yksinkertainen kysymys, johon voi vastata monella tavalla. Kuitenkin sitä itse kysyttäessä, ja toisen vastatessa "I'm yours", se saa ihmisen hymyilemään.
Olen ihastunut englantilaiseen mieheen, joka valitettavasti lähti vajaa kolme viikkoa sitten takaisin Lontooseen. Näinä päivinä selviää se, että tuleeko hän takaisin Suomeen töihin vai jatkaako hän töitä Englannissa. Mikäli hän jatkaa töitä Lontoossa, olen lähdössä pidennetylle viikonloppulomalle hänen luokseen.

Hassua huomata suuri kulttuuriero koskien englantilaisia ja suomalaisia. Ajan määreet ja sanonut/sovitut asiat ei olekaan ihan yks yhteen sen kanssa, mihin me täällä olemme tottuneet. Hyvä on kuitenkin selvittää asia toisen kanssa, jotta saa selvyyden toisen tavoista. Kerrankin sitä sai sanottua asiat toiselle suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta, ja se teki hyvää. Asioista voidaan puhua asioiden nimellä, vaikkakin oma kielitaito rajoittuu paikoitellen, kuitenkin sai sanottua ne asiat jotka mietityttivät. Jäljelle jäi hyvä mieli, eikä tarvitse miettiä tuliko sitä sanottua jotain hölmöä. Olen ja aion jatkossakin olla oma hurmaava ja valloittava itseni ;) ja mikäli toinen ei sitä näe, hän ei ole arvoiseni! :)

Eräs ongelma silti painaa...miten sanoa toiselle mielettömän mukavalle miehelle, ettei se vain tunnu oikealta, vaikka kuinka kyseessä on hyvä tyyppi. Jep, sanomattakin selvää, että jos toinen on "vain hyvä tyyppi", se kertoo jo paljon. Totuus on paras ratkaisu tässäkin asiassa.

Olen jutellut ihanien ystävieni kanssa tässä muutaman viime päivän aikana, ja melkein yhdestä suusta on kaikilta tullut, että selkeästi olen kiinnostunut juuri tästä englantilaisesta miehestä, johon myönnänkin olevani ihastunut.
Mitä siitä vielä voi seurata? Kuka tietää. Nyt on hyvä vain jatkaa hymyillen kohti seuraavaa päivää.
Ja kyllä kysymykseesi, esitin tänään kysymyksen tuolle miehelle, eli kysyin häneltä saman mitä hän aikaisemmin minulta: "Are you mine?" ;) Hiukan rohkea veto, kun toinen on kirjaimellisesti pirun kaukana!

Olenko siis nyt salasinkku? Vai salaa sinkku? Virallisesti ehkä kuitenkin sinkku, mutta silti rajoitetuin mielin. Haluanko tuon miehen elämääni? Kyllä. Ainakin tällä hetkellä. Muuttuuko mieleni? Ehkä, kuka sitä osaa sanoa. Hymyilenkö? Kyllä! ;) Haluanko pilata mahdollisuuteni tähän kyseiseen mieheen leikkimällä muiden kanssa? En! Olenko nyt rehellinen? Kyllä!

Hih.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Suukkojen tarpeessa?

Mitä jos saatkin suukon ihmiseltä, jolta et sitä halunnut? Mitä jos tämä ihminen jolta et halunnut suukkoa, ottaa sinun kätesi hänen käteensä ja laittaa sormet limittäin omiesi kanssa, eikä se vain tunnu oikealta?

Mitä jos suukon saadessasi, periaatteessa vastaat suukkoon, muttet jatka suuteluksi asti vaan keskeytät kuin ihan perus suukon, koska et tunne "sitä"? Kun mahan pohjassa ei kutkuttele lentävät perhoset, eikä vatsa samalla heitä kuperkeikkaa, eikö silloin ole jotain vialla? Jos ihminen suurimmilta osilta kuitenkin voisi olla aivan loistava poikaystävä-materiaalia, mutta silti jotain puuttuu, niin pitäisikö antaa ajan kulua ja katsoa voisiko siitä tulla jotain? Pitääkö siinä aina olla kutkutusta ilmassa?

Pitäisikö vain opetella sanomaan ei? Voi kyllä! 

Ja vielä kun toinen mies saa pelkillä viesteillä minut värisemään ja hymyilemään kuin lemmenkipeä teini, niin pitäisi kai sekin herättää jo kellot soimaan...aivan kaiken suhteen.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Sunnuntai

Ensimmäiset joulusuklaat ovat jo kaupoissa. Oletko jo huomannut? Ei mene enää kauaa kun kaikki paikat täyttyvät jouluaiheisista tavaroista, etkä malttaisi olla ostamatta taas kerran jotain aivan turhanpäiväistä joulurihkamaa, jonka todennäköisesti laitat kuitenkin esille niin monena vuotena, että siitä tulee yksi suosikeistasi, vaikka sen arvo on todellisuudessa aivan mitätön.

En halua olla mitätön. Arvoni on korkealla ja haluaisin että joku huomaisi sen.
Katsoin tänään elokuvan "Kun Harry tapasi Sallyn". Elokuvassa tulee ensimmäinen joulunalus aikaa esittävä kohta, jossa soi mielettömän kaunis joulukappale, ja pillahdin itkuun. Pienestä se on kiinni, miten se alkaa. Tajusin että tulen hyvinkin todennäköisesti viettämään jouluni sinkkuna. Vaikka olisin perheen parissa, siltikään vierelläni ei ole tänä vuonna ketään, jota aidolla tunteella halata ja jäädä vain toisen kainaloon ja tuntea olevansa tärkeä tälle ihmiselle.

Tulee hetki kun lumi alkaa satamaan, tapahtuu se sitten tämän vuoden puolella tai vasta ensi vuoden puolella, vierelläni ei ole ketään, jonka kanssa mennä kävelemään lumisateeseen iltapimeällä vaikka käsikädessä. Olenko näin tehnyt ennen? En, sillä vierelläni ei ole ollut ihmistä kenen kanssa olisin voinut olla se romanttinen hölmö joka todellisuudessa olen.
Tuntuu että minulla on niin paljon annettavaa, kuitenkaan oikeaa kohdetta en ole löytänyt. Ihan kenelle vain en halua näyttää kaikki puolia itsestäni. Kyllä, rakkautta pitää tuhlata, saadakseen sitä itse. Välillä silti pitää huomioida ettei kannata antaa väärälle ihmiselle liikaa itsestään, jos vähänkin se ihminen epäilyttää, sillä siitä ei aiheudu muuta kuin sydänsuruja itselleen.

Kaipaan halausta. Pitkää lämmintä halausta. Kaipaan sellaista ihmistä vierelleni joka tykkää halata minua ja usein. Kaipaan elämääni niin monen monta asiaa, etten voi itse sitä edes kunnolla käsittää.

Seuraavaksi teen jotain, mitä ei varmaan tulisi tehdä tässä jo hieman alakuloisen fiiliksen siivittämänä. Aion katsoa yhden ehkä maailman parhaimmista rakkauselokuvista "The Notebook", ja toivoa itselleni ihanaa ihanaa rakkautta tulevaksi joku päivä.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Janoan, haluan, tahdon, kaipaan...

Janoan intohimoa, haluan rakkautta elämääni, tahdon saada sen kaiken ja ennen kaikkea kaipaan jota kuta jonka viereen vain käpertyä illalla...

Se mitä en ole kirjoittanut, pidän sisälläni niin kauan kuin mahdollista. Kuten aikaisemminkin, puhumattomuus, asioista keskustelemattomuus voi johtaa ennen pitkää siihen että tulen vain olemaan tyytymätön ja onneton elämääni. Kyllä, viime kirjoitukseni koski erästä ihastusta, joka on sellainen tapaus, etten voi häntä koskaan saada loppuviimein kuitenkaan itselleni...Siihen on omat syynsä...

Kuitenkin mielessäni on ollut se mies, joka kutsui minut syömään, josta kirjoitin jokin aika sitten. Miten hyvin tulemmekaan toimeen toistemme kanssa, ja haluamme viettää aikaa toistemme seurassa, kuitenkin mielessäni häilyy taas sana mutta, ja kerrottakoon sekin vielä että niitä mutta-sanoja on ilmennyt aivan liian monta tähän mennessä, enkä edes tunne tätä miestä niin hyvin kuin ensin luulin haluavani. Pelkään että rakkauden tunteen kaipuussa kuvittelen että hän voisi olla se ihminen jonka kanssa voisin ajatella käyväni enemmänkin treffeillä, pienistä vioista huolimatta...Ja sisimpäni kuitenkin soittelee hälytyskellojaan, ettei pidä tyytyä.

Pitäisikö rakkauden tunteen kuitenkin olla päätä huimaavaa, että et malta odottaa milloin näette seuraavan kerran, ja vatsassasi on perhosia kun vain ajatteletkin häntä? Viesti tai soitto häneltä saa kaiken ympärilläsi unohtumaan ja voit vain hymyillä "typerästi" kun vain näet hänen numeron kännykän näytöllä?
Suunnittelet miten seuraavan kerran tavatessanne painat hänet seinää vasten ja suutelet niin intohimoisesti, ettei hän voi ajatella mitään muuta kuin sinua? Haluatko herätä hänen vierestään kerta toisensa jälkeen ja tuntea hänen kosketuksensa ihollasi kun hän vain pitää sinusta kiinni yöllä?

Tunnenko näin? En. En kylläkään ole päässyt edes näin pitkälle tämän miehen kanssa ja jokin sisimmässäni sanoo ja varoittelee etten sitä todellisuudessa halua hänen kanssaan.

Haluan ihastua niin voimakkaasti, etten voi olla hymyilemättä ja tunnen poskillani miten lihakset tekevät töitä kun vain hymyilen ja hymyilen ja hymyilen ja vain hänelle. :)
Haluan rakastua jokin päivä niin intohimoisesti, että olen valmis tekemään mitä tahansa toisen vuoksi.
Haluan halauksia elämääni enemmän. Haluan ihmisen joka on aidosti kiinnostunut minusta ja haluaa olla kanssani ja joka rakastaa minua juuri sellaisena höpsönä kuin olen. Haluan treffeillä pientä kiusaamista jalan kanssa pöydän alla. Haluan intohimoisia suudelmia taksin takapenkillä.
Janoan, haluan, tahdon, kaipaan...

Ei, en aio tyytyä. Aion arvostaa itseäni ja omaa aikaani jatkossa.
Aika näyttää mitä elämä tuo tullessaan ja asiat tapahtuvat silloin kuin olen niihin valmis.
Sitä odotellassa aion nyt vain hymyillä ja odottaa mitä tulevaisuus tuo eteeni joku päivä.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Katoaminen

Tovi aikaa taas on päässyt vierähtämään, että olen saanut aikaiseksi avattua ja kirjoitettua tänne sinkun elämästä.
Se on hyvä sählätä ja säätää sen verran paljon tässä elämässä, että vanhuuden iskiessä voi muistella mitä kaikkea sitä silloin joskus on tullut tehtyä ;) Ainakaan kukaan ei voi väittää ettenkö olisi elänyt elämääni. En ole jäänyt vain paikoilleni ja tyytynyt johonkin mikä ei sitten olekaan ollut minua varten.
Kun alkaa joka viikkoinen "oravanpyörä", eli työt viikonlopun jälkeen, en voi olla taas odottamatta seuraavaa viikonloppua ja miettimättä mitä se voi tuoda taas tullessaan.
Viimeisen viikonlopun jäljiltä jäi vieläkin mieltä hymyilyttävä sekä pilkettä silmäkulmassa-fiilis, sekä moraalinen krapula...

Moraalisen krapulan myötä on myönnettävä että työt on mennyt paremmin...miten se on mahdollista, kysyn vain? Koko ajan mietin, kehtaako sitä enää näyttäytyä omassa "kanta-paikassaan", jos samat naamat siellä sattuukin tulemaan eteen. Kuitenkin kaverin kanssa sovittua viikonlopun menoa ei vain voi nyt enää peruuttaa ;) No voihan, mutta en halua, sillä tiedän erään ihmisen olevan siellä. Toki vielä on mahdollisuus, että haluan itse peruuttaa koko suunnitelman viikonlopulta, on myös mahdollista, että tuo eräs jonka kanssa sovittiin että tullaan näkemään tulevana viikonloppuna, hän ei saapuisikaan.
Muuttaako se sitten mitään? Tuskin, todennäköisesti vain hymyilisin koko illan ja pitäisin tapani mukaan hauskaa muilta lupaa kysymättä :)

Mietin kuitenkin vaihtoehtoa, jos vain "katoaisin" hetkeksi, niin kuin olen tehnyt tämän sivun kirjoittelun osalta. Ottaisin aikalisän omassa elämässäni ja vaikka tuijottaisin leffoja muutaman viikonlopun putkeen. Antaako se sitten taas mitään uutta sisältöä elämääni? Aivan! Ei todellakaan! Kun ei ole ketään kenen kanssa leffaillan jakaisi ja voisi suunnitella vaikka ja mitä tarjoiluja toisen kanssa tai toiselle.

Ehkä minä vain olen villi oma itseni ja lähden taas viikonloppuna, kuten alunperin olin jo sopinutkin, sinne mihin olen sopinut "epämääräiset treffit" tuon Erään kanssa ;)

Niin ja miksi moraalinen krapula? Enhän minä muista sen miehen nimeä kenen kanssa tuli suudeltua baarissa, kasvot muistan, mutta miksi nimeä en? Ehkä ei vain kiinnostanut tarpeeksi. Haha!
Suutelu on ihanaa. Siihen se jäi viime viikonloppuna, henkilökin oli eri kuin olisin halunnut. Tapahtui tuona iltana eräs muukin juttu, mutta julkaisukelpoisuus on vähän siinä ja siinä, uskaltaako kaikkea kirjoittaa, ota minuun yhteyttä, jos haluat saada lisäinfoa ;)

Miksi pilkettä silmäkulmassa-fiilis? ;) Mitä sitä taas on tullut tehtyä? Niinpä niin. Olin jo viikkoja sitten miettinyt tapaa jolla saan tämän erään miehen varmasti "lankeamaan syliini", suunnittelin vedon, jonka varmasti häviäisin ja hän voittaisi. Ja näinhän kävikin, joten veto tullaan lunastamaan ensiviikonloppuna ;) Varma tapa saada mies tulemaan tapaamaan minua. Mikähän oli vetona? Minun hymyni hänelle? Sitä voi sitten kukin miettiä omalla tahollaan, varsinkin minut tuntien...Lisää pussailua luvassa tälle sinkulle! Ehkä! Kelpaa! Varsinkin kun mies on aika hyvä kopio Jason Stathamista. Ensiviikolla varmaan kirjoitan miten hän ei tullutkaan paikalle :)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Hymyilyttää :)

Joskus vain kun on sellainen tunne että pitää hymyillä, niin hymyile!
Hyvä olo tulee sisältä asti ja hymyily näkyy silmissäkin. :)
Onko jotain tapahtunut? Tottahan toki...siitä lisää myöhemmin ;)

Hymyile! Vaikket olisikaan kamerassa...

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Just for me and something else... ;)

Vain minulle...
Eilen käydessäni kaupassa päätin hemmotella itseäni, ja ostin itselleni kolme kimppua tummanpunaisia ruusuja. Tietenkään kotiin tullessani en muistanut missä olisi edes yksi kukkamaljakko, joten piti käyttää hieman luovuutta jotta sain nuo ihanuudet esille...
Koska viimeksi ostit itsellesi ruusuja? :)

Ja nyt sitä jotain muuta...
Viime viikolla sain kutsun syömään. Mies tekisi ruoan ja minä tarjouduin tekemään jälkiruoan.
Olin tarkistanut mieheltä, onko kyseessä treffit, ja kysymys taisi häkellyttää miehen. Ilmeisesti tarkoitus oli vain kutsua minut syömään, ettei tarvitse kokata vain itselleen.
En silti voinut olla hymyilemättä kun hyvän ruoan, erittäin hyvän seuran ja "pyhäastioiden" lisäksi tarjolla oli viiniä. :) Hämmentävää oli myös todeta se, ettei kukaan mies ole aikaisemmin nähnyt vuokseni noin paljon vaivaa. Tähän ikään mennessä se on aika ikävä myöntää.
Nautin päivästä ja nautin koko illasta. Miten monet "ei niin viralliset treffit" kestävät lähes kahdeksan tuntia?
Puhuimme myös siitä, miten tapaaminen eroaa normaaleista treffeistä, enkä osannut vastata kysymykseen. Olimmeko siis treffeillä? Ehkä. Minulla oli mielettömän hauskaa ja seura ei olisi enää voinut olla parempaa.
Kuitenkin...oliko ne treffit, sillä kumpikaan ei suudellut illan päätteeksi? Oliko kyse ujoudesta? Kyllä, minua ainakin alkoi ujostuttaa tilanne. Nyt olen vain tilanteen jälkeen pohtinut, että miksi en suudellut, kun teki mieli? Olisiko se ollut virhe? Hakeeko hän kuitenkin vain kaveruutta kun ei tehnyt aloitetta? Jos toinen oli seurassani niinkin kauan, vain kaverimielellä, niin olisiko suudelma vain pilannut kaiken? Mahdollisesti.
Olemme sopineet nyt epämääräisen tapaamisen uudestaan...tai se sovittiin jo illan aikana, paljon ennen illan päättymistä. Illan päätteksi sovimme myös, kuten kerran aikaisemmin: "Otetaan uusiksi joku päivä."


Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Ja ruusut vain itselleni... <3

Rakastatko?

Monien monien tutkimusten mukaan et voi rakastaa muita ennen kuin rakastat itseäsi.
Ymmärrätkö sinä, mitä tällä haetaan takaa?

Voin rehellisesti kertoa, että vielä vähän haen itseäni, silti rakastaen päivä päivältä itseäni ja elämääni enemmän ja enemmän. Pyrin elämään tätä elämää niin kuin itse haluan. Johdatan itse päivääni siihen suuntaan kuin tahdon. Jos päätän lenkiltä poiketa reitiltäni, muuttaako se illan suunnan toisenlaiseksi? En tiedä vielä. Kiltisti olen lenkillä kulkenut samaa reittiä, vain ehkä nähdäkseni muuttuuko lenkin aika nopeammaksi.

Olen tehnyt elämässäni käänteitä, joita toiset ovat ihmetelleet ja hämmästelleet. Kuitenkin vain minä elän elämääni ja kyllä, ystävien mielipiteet vaikuttavat asiaan, mutta teen silti päätökset paljolti omien tuntemusteni perusteella. Mikäli jokin asia tuntuu vain hyvältä, miksi en sitä tekisi? Viimeisen puolen vuoden aikana olen tehnyt itseni eteen enemmänkin hyviä päätöksiä kuin huonoja. Toisille päätökseni ovat olleet ehkä huonoja, mutta muistutettakoon, tämä on minun elämäni. Miksi tyytyä johonkin huonoon, kun elämässä voi olla jotain paljon parempaa annettavaa?
Elämässäni asiat eivät ole tulleet niin sanotusti tarjottimella kannettuna eteeni, vaan olen tehnyt asioiden eteen enemmän tai vähemmän töitä tehdäkseni siitä sellaisen kuin haluan.

Useammat päätökseni olen tehnyt sen perusteella, mikä tuntemus minulla on sisälläni. Vaikeahan sitä on selittää, joskus sitä vain tietää että tämä ratkaisu on oikein. Voin suoraan sanoa, että vaikka pieniä pettymyksiä on tullut eteeni, silti nautin ja pidän suunnattomasti elämästäni. Olen tehnyt oikeita ratkaisuja ja elämäni tuntuu itseasiassa todella hyvältä. Miksi pilata oma ihana elämäni tekemällä ratkaisuja jotka vain pilaavat päiväni tai viikkoni? Aivan!
Kyllä, on asioita jotka täydentäisivät elämääni ja asioita joita kaipaan elämääni. Ehkä joku kaunis ihana päivä elämääni tulee ihminen jonka kanssa tosiaan haluan jakaa lempikarkkipussini. ;)
Mitenköhän moni oikeasti tuntee minut niin hyvin, että ymmärtää tuon lausahdukseni?

Kyllä, rakastan itseäni, ja tiedän mistä pidän. Päivä päivältä pidän elämästäni enemmän ja itsekkäästi rakastan itseäni enemmän ja tehtyjä päätöksiäni itseäni ajatellen. Voitko sanoa itsestäsi samoin?
Onko itserakkaus sitten paha juttu? Ei missään nimessä! (tietenkin rajansa kaikella...)

Pakko vielä laittaa tämä...Älä elä elämääsi niin, että joudut sanomaan jollekin ihmiselle joka on kiinnostunut sinusta: "Anna mun elää, saatana!" :) :) :) jep jep, tällä kohti uutta viikkoa ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Pettymyksiä vai hyvä käänne?

Miten monta kertaa tarvii niin sanotusti potkia toista päähän, että oikeasti tajuaisi ettei jokin juttu vain ole sinua varten? Miten uskotella itselleen, että asiat voisivat olla paremmin jos vain suostuisit luovuttamaan ja unohtamaan mielessä pyörivän asian?

Minulle tehtiin oharit lauantaina. Yksinkertaisesti ja tiivistettynä näin kävi. Ensiksi asia hymyilytti, koska osasin jollain tavalla odottaa näin tapahtuvan. Jonkin ajan päästä tilanne alkoi suoraan sanottuna vain vituttamaan rankasti.
Olin sopinut treffit lauantaille tapauksen kanssa, jota olen nyt "tapaillut". Aikaa emme sen tarkemmin olleet sopineet, vaan sovimme että hän soittaa töistä päästessään, että missä olen. Näin ei käynyt. Sain vain viestin "Missä olet?" Laitoin viestin takaisin: "Kotona, tekemässä ruokaa." Miehestä ei tämän jälkeen kuulunut mitään. Koska olin koko viimeisen viikon lähettänyt hänelle paljon viestejä, päätin vain suoraan antaa pallon hänelle, ja sovitusti kuitenkin hän sanoi soittavansa, päätin olla "radiohiljaisuudessa", koska kyllä tyttöä pitää välillä tavoitella. Miehestä kun ei kuulunut mitään moneen aikaan, päätin alkaa katsomaan elokuvaa yksinäni.Yhdenksän jälkeen päätin, että laitan viestin: "Entä missä sinä olet?" Koska aloin olla turhautunut pilalle menneeseen iltaan, en viitsinyt enää kaunistella viestiä yhtään sen enempää...
Kun kello löi kymmenen illalla, alkoi vitutuksen määrä olla sen verran suuri, että sovin tapaavani erään ystäväni yhden tiimoilla vielä samana iltana.

Käänne tapahtui puoli yhdeltätoista illalla: Viesti mieheltä! "Olimme tehneet suunnitelmia täksi illaksi, etkä vastaa enää viesteihini. Olet varmaankin tanssimassa taas Kotkassa"
Mitä siis viesti sisälsi? Olettamuksen! Väärän sellaisen. Mustasukkaisuutta miehen osalta? Oi kyllä!
Mitä tästä seurasi? Minun avautumiseni! :) Ja ilmoitus: "Ehkä on parempi ettemme enää tapaa."
Minulle ei ryttyillä! :)

Sunnuntaina pidin radiohiljaisuutta, vaikka mieheltä tuli viestejä pitkin päivää. Pari kertaa yritti soittaakin minulle, mutta en edes viitsinyt vastata niihin.
Kiva kaveri. Käyttäytyminen ei silti ole sitä mitä haluan mieheltä jonka voisin ottaa tuohon viereeni.
Huono suutelemaan. Eikö se nyt pitäisi olla tärkeä juttu? Jos kaveri koittaa syödä naamani samalla kun on suutelevinaan, jossain on jotain vikaa? Aivan, näen nyt jo niin paljon pikkuvikoja, ettei tästä pidemmällä tähtäimellä mitään olisi voinut tulla. Myönnettäköön vielä tämäkin. Viimeksi ollessani hänen kanssaan, toinen mies oli mielessäni. Miksen siis silloin voinut sanoa hänelle, ettei tämä nyt vain toimi? Koska olin hölmö ja kaipasin läheisyyttä.

Ja mikä on tämän hetkinen fiilis? Hyvä fiilis! Tietenkin! Kohti uusia haasteita. Myös sellainen olo, että voisi vaikka unohtaa hetkeksi nuo miehet ja keskittyä olennaiseen, eli itseeni.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Vielä viikonlopusta

Tarina jatkukoon. Alunperin minun piti tavata tämä englantilainen herrasmies lauantaina. Päätin kuitenkin lähteä ystäväni kanssa "yksille". Tietäähän sen nyt monikin, että tuo salaperäinen yksille lähteminen saattaa joskus tarkoittaa useampaa :) En siis tavannut tuota miestä. Tosiaan, tapasin kylläkin erään vanhemman ihastuksen. Nyt tuntuu kummalliselta kun mielessä on tosiaan kaksi miestä, ja jotenkin hämärän kautta vielä tuntevatkin toisensa.
En myöskään tavannut tätä englaintilaista herrasmiestä eilen, vaikka se oli uusi suunnitelma eilen. Ilmeisesti pieni epäluulo ja mustasukkaisuus on tullut nyt jo kuvioihin, vaikkakaan minä en ole tehnyt mitään väärin. Päivittäinen yhteydenpito ja muutama tapaaminen, ja nyt jo alkaa hälytyskellot soimaan. Olisi ehkä parempi ottaa vähän rauhallisemmin tämän miehen osalta. Kielimuuria ei oikeastaan ole. Joitakin viestejä olen tajunnut väärin, nekin kuittaantuneet tosiaan vitsillä. Englantilaisen ja suomalaisen huumori ei tosiaan aina kohtaa, ja se saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä.
Sain tänä aamulla myös viestin, joka vihjaisi aika suoraan, että mies haluaisi olla minun, ja haluaisi että minä olisin vain hänen. Mutta mitä tapahtuu kun hänen työrupeamansa on täällä ohitse? Kaiken lisäksi, se saattaa olla ohi jo nopeammin kuin tiedänkään. Haluanko suhdetta, jossa toinen osapuoli asuu Lontoossa? Niin kutkuttavalta miltä ajatus kuullostaa, ei se sitä kuitenkaan voi olla. Tuo mies ei kuitenkaan voisi olla vierelläni silloin kuin häntä eniten kaipaisin. Joten onko tässä vaihtoehtoa? Hämmentäviä ajatuksia heti näin aamutuimaan...

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Muistan hänet

Eilen tapasin taas hänet.
Muistan hänet, jonka tapasin jo noin kuusi viikkoa sitten ja vieläkin meidän välillämme oli mieletön kipinä (vaikka tapailenkin toista..vieläkin vähän hämärän peitossa tapailemmeko vai mitä se on...). Muistan miten katseemme kohtasivat useasti ja miten käänsin katseeni toistuvasti pois, koska hänen katseensa oli suorastaan lumoava. Muistan miten yritin olla hymyilemättä hänelle, mutta kuitenkin olen varma että meitä pystyi lukemaan kuin avointa kirjaa ja siitä saattaa vielä koitua ongelmia.
Muistan miten sanoin hänelle jotain vähän väärin ja hän härnäsi minua siitä monesti jutellessamme. Muistan miten nauroin hänen kanssa.
Muistan miten hänen jalkansa osuessaan omaani, kumpikaan meistä ei siirtynyt, vaan lämmin tunne kulki läpi vartaloni. Muistan miten aloin kaipaamaan hänen suudelmia, joita sain silloin viime kerralla tavatessamme. Muistan miten värähdin kun hän kosketti hiukan kättäni tai kylkeäni. Tarkoituksella, muka huomaamattomasti. Vieläkin muistan miltä hänen kätensä tuntuivat ympärilläni halatessamme edellisellä kerralla. Muistan eilisen keskustelumme hyvin. Muistan myös kun hän kertoi että tuntee tämän miehen jota olen tapaillut muutaman kerran.
Muistan myös miten olisin halunnut vain suudella häntä ja kadottaa ympärillä olevan maailman jälleen kerran.
Muistan miten suunnittelin kertovani tapailemalleni miehelle hänestä. En kuitenkaan tällä hetkellä enää tiedä mitä tehdä...
Aina kävellessäni erään penkin ohitse, muista miten suutelin häntä sillä penkillä silloin monta monta...liian monta viikkoa sitten. Tuntuu oudolta olla kiinnostunut kahdesta miehestä samaan aikaan. Nyt se ainakin tuli sanottua ääneen. Olen kiinnostunut kahdesta miehestä. Ja tämä eilen jälleen kohtaamani mies...ai ai ai...siinä vain on jotain...enemmän.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

"Kiss me"

Rehellisesti en osaa nyt sanoa tapailenko erästä mielenkiintoista tapausta vaiko en. Okei, okei, mielenkiintoinen tuo mies on, kuitenkin... Voiko sanoa että tapailee jos on nähnyt toisen kolme kertaa? Ehkei kuitenkaan. Tunteet pyörii kuin pallo, välillä tuntuu että voisi vain hymyillä, kuitenkin tiedän sen, ettei kyseinen henkilö tule asumaan kauaa enää Suomessa, joten mitä hyvää tästä voi seurata? Omien tunteiden kiusaamista? Oi kyllä! Onko se sen arvoista? Vielä en osaa tuohon vastata. Minulle sanottiin, että menemme syömään lauantaina italialaiseen ravintolaan. Ihan täysin en tuohon osaa luottaa tapahtuvaksi, parempi elää päivä kerrallaan.

Kerrottakoon siis tarinaa vähän alusta. Tapasin suorastaan hurmaavan herrasmiehen, joka sattumoisin on vain työmatkalla Suomessa. Tarkkaa paluuta Englantiin hän ei osannut minulle sanoa. Hän vietti juuri pitkän viikonlopun kotonaan Lontoossa, josta kuitenkin päivittäin piti yhteyttä minuun. Voisiko siis olettaa että hän saattaisi olla ihan hiukan kiinnostunut minusta? Hyvä on...niin hän minulle ainakin koittaa sanoa, niin viestein, tavatessamme sekä puhelimitse. Vaikka ensitapaamisestamme on vain vähän aikaa, sain silti mielenkiintoisen tuliaisen, jota en osannut odottaa. :) Hän saa minut hymyilemään ja nauramaan. Voin olla oma itseni hänen seurassaan. Harvinaista...
Englanninkielen harjoittelu on tehnyt myös hyvää.

Olenko kuitenkin hölmö nuori nainen, joka hullaantuu kun minua kohdellaan hyvin ja päivän kuulumisiani kysellään ja kerrottakoon vielä että tämä mies sanoi haluavansa minut. Niin, tästä nyt voi myös päätellä senkin, että sänkyyn se vain haluaa :) No mitä jos haluan minäkin? Sinkkuna tässä ollaan, eikä omille tarpeilleen voi mitään ;) Niin ja tiedän että joku tämän tulee minulle vielä sanomaan: "kerran täällä vain eletään, miksi ei ottaa siitä kaikkea irti".

Mitä jos kuitenkin sorrun ja ihastun täysin tähän kyseiseen mieheen? Se tietää sydänsuruja heti kun hän palaa kotimaahansa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan se saattaa olla jo syyskuun lopulla. Tulisiko siis vain kylmettää tunteensa heti alkuunsa ja olla sopimatta mitään hänen kanssaan? Katuisinko edellistä päätöstäni? Ehkä. Saattaisin katua myös sitä, jos en tutustuisi tähän mieheen paremmin. Tämä mies vain saa minut hymyilemään suunnattomasti vain sanomalla minulle: "kiss me" ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Ystävyys

Poden toisinaan huonoa omatuntoa. Siitä, etten aina pidä tärkeimpiin ihmisiin yhteyttä niin paljon kuin haluaisin. Aina löytyy joku tekosyy, miksi en muistanut soittaa, vaikka olit mielessäni, en saanut edes aikaiseksi lähetettyä sinulle tekstiviestiä. Eihän sitä nyt joka päivä tarvitsekaan muistaa kuten ystävänpäivänä, kuitenkin haluan minulle läheisten ihmisten tietävän, miten rakkaita he ovat minulle. Kuka väittää että ystävänpäivä on kerran vuodessa? Ystävänpäivä on joka päivä! Et voi päättää joku päivä, ettet halua tänään olla hänen ystävä. Se ei ole tosi ystävyyttä laisinkaan, unohda sellaiset tapaukset elämästäsi.
Tosi ystävyyttä ei tarvitse punnita.
Vaikka et olisi nähnyt ystävääsi vuoteen, kun tapaatte jälleen, olo on kuin olisitte juuri eilen nähneet viimeksi ja jutelleet vasta puhelimessa syntyjä syviä. Tottahan on, jos et ole nähnyt ystävääsi kokonaiseen vuoteen, kannattaa varata kunnolla aikaa niiden syntyjen syvien juttelemiseen. :)
Onko sinulla ystäviä, joita et ole nähnyt pitkään aikaan, ja tavatessanne on kuin aikaa ei olisi kulunut välillänne? Ja voitte jatkaa siitä mihin jäitte viime kerralla? Se on tosi ystävyyttä.

Toisinaan tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka en todellakaan ole yksinäinen. Voin koska vain ottaa puhelimen käteeni ja soittaa sinulle kertoakseni miten olen kaivannut sinun seuraasi. Toisinaan onneksi pääsemme näkemään toisemme. Voin laittaa sinulle viestin. Voin kirjoittaa sinulle kirjeen. Joskus katson kuvia yhteisiltä ajoiltamme...olemme sitten olleet viettämässä juhannusta yhdessä, tehneet yhdessä ulkomaan matkan, vaikkakin firman piikkiin ;), olemme viettäneet syntymäpäiviä yhdessä...Arvostan jokaista yhdessä viettämääni aikaani sinun kanssasi. Kaikista hetkistä ei ole valokuvia muistona. Kuitenkin muisto sinusta kanssani on sydämessäni ja toivon että ne pysyvät ikuisesti kauniina muistona mielessäni. Tunnistitko itsesi? Kyllä pitäisi! :) Ystävä. Olet ajatuksissani, silloinkin kun en muistuta siitä sinulle tekstiviestein, virtuaalisesti, kirjeitse, soittamalla tai kertomalla sitä sinulle suoraan. Enkä koskaan halua unohtaa sinua! *halaus*
Ystäväni. Tiedä tämä: tulet joku päivä näkemään kuvasi minun seinälläni, yhteisistä ajoistamme ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Mitä se muuttaa?

Käyn suihkussa, kuivaan itseni ja hiukseni. Levitän kasvoilleni voidetta. Laitan musiikkia soimaan ja mietin hetken minkälaisin tunnelmin sitä tänään ollaan liikenteessä. Oikea musiikki on löytynyt. Onko pilkettä silmäkulmassa? Ei ehkä niin paljon, kuin voisi olla. Etsin vaatekaapistani jotain mukavaa päälleni. Olenko lähdössä vielä tänään jonnekin? Ehkä. Lähdenkö vain yhdelle jonnekin, joko yksin tai jonkun kanssa? Vai tulisiko sitä lähteä viettämään iltaa pitkän kaavan mukaan? Vielä en tiedä.
Päälle pukiessani tanssahtelen musiikin tahtiin ja irvistän omalle peilikuvalleni. Käännyn ja huomaan...kyllä, se takamus on vieläkin siellä :)
Naurahdan itselleni ääneen ja aloitan meikkauksen. Kesken ripsivärin laiton pysähdyn hetkeksi. Mitä tämä muuttaa? Tunnen itseni hieman itsevarmemmaksi meikattuna...etten vain paljasta kuka todella olen.
Puetut vaatteet saa minut vain tuntemaan oloni hyväksi. Koen kuitenkin olevani oma itseni. Vai olenko?
Olo tuntuu hyvältä, peilistä katsoo tutut kasvot. En joudu väkisin hymyilemään, vaan hymy tulee luonnostaan. Mielestäni näytän hyvältä ja hyvillä mielin suunnittelen lähtöä alustavasti tuohon erääseen pubiin, eihän sitä sitten tiedä, minne ilta vie mennessään.
Puhelimeni antaa tutun tekstiviestiäänen, ja pian olenkin lukenut viestin. Olen siis lähdössä yksin tänään.
Muuttaako se suunnitelmiani? Muuttaako se tunteitani?
Ei tänään :) Peilistä kurkistaa hymyllä varustettu nainen ;)


Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Aikaa itselleni jälleen

Mitä ikinä teetkään, älä pysähdy. Tämä oli päätös kun päätin antaa n.puolitoista tuntia aikaa itselleni ;)
Ensin tiukka kyykkytreeni, käyttäen uusia ohjeita ja jes, huomenna on takapuoli varmasti kipeänä.
Musiikki vain vei taas kerran mennessään, ja päätin vähän mukailla aikaisempaa "treeniäni". Joka toisen biisin kohdalla otin käsipainot käteen ja annoin vain mennä.
Seitsemännen biisin tultua katsoin tiukasti eteenpäin ja polvi nousi toisen jälkeen, tarkasti mukaillen musiikin rytmiä ja käsipainot viuhuivat vastakkaisen polven noston myötä. Kuuden ja puolen minuutin jälkeen oli pakko luovuttaa ja laskea käsipainot pois käsistä ja jatkaa tanssimalla loppu muutama minuutti kappaleesta.
Päässä pyöri vain oma ajatus: "Mitä ikinä teetkään, älä pysähdy!" :)

Yhdeksännen kappaleen kohdalla tuli totaalinen ärsyyntyminen, ja tajunnan räjäytys. Biisi oli aivan surkea, ja tajusin yhtäkkiä, miksi jotkut ihmiset käyttävät aineita kuunnellessaan vastaavia biisejä! Sen biisin kohdalla baarissa, olisin melkein juoksujalkaa mennyt baaritiskille ja tilannut vähintään kaksi konjakkia turruttaakseni ärsyyntymiseni. Silti tanssin biisin loppuun asti. Sitkeästi...se oli tämän päivän pisin seitsemän minuuttinen.
Ja oli pakko pysähtyä! AIVAN! NOOUUUU! Vaihdoin levyä, hahaa! ja saadessani taas tutut turvalliset, kuitenkin menevät ja suorastaan tajunnan räjäyttävät biisit soimaan, mielessäni mietin: "Hello darling!" ;) Hymyilystä ei vain tullut loppua. Irvistin hyväntuulisuudelleni ja mielessä ei edes tarvinnut pyöriä: Jaksaa, jaksaa! Vaan jaksoin vain! Erään biisin kohdalla huomasin lähes hyppiväni pelkästään päkiöideni varassa ja ai että miten hyvä fiilis vain valtasi koko vartaloni. En edes malttanut enää laskea kantapäitäni alas vaan annoin tunteiden viedä minut syvemmälle tanssin pauloihin. Hymyilyltä en voinut välttyä. Jossain vaiheessa hypin valtoimenaan tasajalkaa niin kauan kuin jaksoin. Jos veto loppui kesken hyppyjen, jatkoin tanssimisella. Dance, it's back in my life!
Erään biisin kohdalla tuli jopa sanoja! :) Sanoma joka osui ja upposi välittömästi! "What is most important in your life? It is to be free!" Todellakin! :) Tuplahymy! Sana jota ei ole olemassa: Tuplahymy ;) Hahah :)

Venyttely-biisiksi valitsin ihanan kappaleen, joka kestää melkein 12 minuuttia. Jotenkin tuntui että venyttely meni pipariksi siinä vaiheessa, kun biisi vain nousi ja nousi ja oli aivan pakko antaa taas musiikin viedä mennessään ja alkaa tanssia innostuneena. Jatkoin kiltisti taas venyttelyä hetken kuluttua ja totesin sen jälkeen, että onhan sitä suihkun ansainnut, sillä haisin pahalle! Ihan oikeasti! Tanssi itse kuule puolitoista tuntia, ja vielä siihen vielä osa biiseistä käsipainojen kanssa, eikä mitään ala-aste-meininkiä "jalka toisen viereen"-liikkumista, vaan kunnon temmolla, hyvällä sykkeellä ja hiki virraten. Kyllä sinäkin haiset sen jälkeen pahalle! :)

Nyt olen ansainnut ihanan ison kupillisen teetä, pienen rentoutumis hetken kirjan parissa ja josko sitä ihan oikeasti antaisi itselleen luvan mennä ajoissa tänään nukkumaan :) Hyvä olo. Hymyilyttää jälleen ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Romanttisuus...

Elämä ei todellakaan menen niin kuin elokuvissa konsanaan. Ainakaan minun elämäni ei mene niin. Tapaan kivan kundin, ja se jää siihen. Ei tule yllättäviä romanttisia treffejä. Ei kutsua syömään ravintolaan josta on varattu erityisesti meille kahdelle pöytä.
Odotanko jotain romanttista elämääni. Odotan kyllä. Syy voi pitkältikin olla siinä että joka tuutista tulee rakkauselokuvia ja tarinoita, tai luen kirjoja joissa päähenkilölle tapahtuu jotain romanttista. Montakohan meitä naisia on, jotka odottavat odottamistaan erilaisia romanttisia eleitä? Onko romanttisuus kuollut? Kuvittelemmeko sen olemassa olon? Onko vain niin, että lankeamme silti aina niihin vääriin miehiin, jotka tukahduttavat kerta toisensa jälkeen romanttisuuden pois meistä?

Mielestäni olen romanttisuuteen taipuvainen ihminen. Tosi ystäväni sen tietävät. En sitä kuitenkaan näytä uusille ihmisille ensimmäisellä tapaamisella...
Tosi asia on kylläkin se, etten ole tottunut romanttisiin eleisiin. En osaa ottaa kohteliaisuutta vastaan oikein, vaan saatan naurahtaa epäuskoisena, saaden toisen tuntemaan itsensä vain typeräksi. Itsehän minä siinä tapauksessa olen typerä. Jos joku uskaltaa sanoa kohteliaisuuden minulle vaikka hymystäni, silmistäni, kasvoistani, tai mistä vain...Se menee vähän kuin ohitse. Mainittakoon että vaikutus voi johtua siitäkin, jos on kuullut asioita kun toinen osapuoli sattuu olemaan alkoholin vaikutuksen alaisena. :) Onhan ne asioita joita kuitenkin kuulee mielellään, vaikkakin toivoisi että ne sanat sanoisi joku itseä kiinnostava ihminen.

Miksi se julmasti vain menee niin, ettei aina kiinnostu samoista ihmisistä, jotka kiinnostuvat sinusta?
Mikä itsekriittisyyden määrä ihmisellä on oltava, ettei ole valmis edes menemään yksille treffeille ottaakseen selvää, minkälainen ihminen tosiasiassa on kyseessä. Miksi ulkonäkö tai joku pieni maneeri tuntuu niin ärsyttävältä, ettet ole valmis katsomaan minkälainen ihminen kaiken sen ulkokuoren sisällä on?

Kyllä itse haluan löytää sellaisen ihmisen, joka on "katseen kestävä". Joo joo, kuullostaa pinnalliselta, ja sitähän se todellisuudessa onkin. Kuitenkin huomioin tässäkin asiassa sen, kun ihastun johon kuhun, silloin tämä toinen ihminen vain valaisee minut, enkä vain näe muita siinä ympärillä. Oli mies sitten minkä näköinen tahansa. Jos hän on tehnyt minuun vaikutuksen, niin olkoot vaikka ajamaton parta ja yhden koon liian iso paita. En välttämättä edes huomaa noita pieniä asioita, sillä silloin vain toinen ihminen on se tärkein siinä edessäni. Hyvin todennäisesti silti mietin, miten saisin sen paidan tuon miehen päältä pois ja miltä ajamaton parta tuntuisi kaulaani vasten. Eihän tuollaista nyt voi kieltää ;)

Onko tämä mies tullut vastaani? Ei ole.
Haluanko että miehellä on ajamaton parta? Hei, se oli vain pelkkä esimerkki, kuten yhden koon liian iso paitakin. :)

Haluan kuitenkin löytää rinnalleni ihmisen, joka tällä kertaa ei tukahduta minussa piilevää romanttisuutta, jota minulla olisi mielettömästi annettavana jolle kulle. Jolle kulle, jonain päivänä.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Kun hymyilyttää ;)

Olin viikonloppuna baarissa, sinkkuranneke ranteessa ;). Sitä en sitten tiedä oliko sillä rannekkeella sen suurempaa vaikutusta, mutta mistä ihmeestä on kyse, kun muutama mies oli kiinnostunut (enemmän humalassa kuin minä...), kuitenkaan itse en kiinnostunut näistä "herrasmiehistä".
Kuitenkin...lauantaina pitäessäni erästä miestä silmäpelin kanssa "otteessani", olin vähällä luovuttaa koko haasteen ja mennä tuon miehen luokse ja esittäytyä. Tämä mies rohkaistui, ja tuli esittäytymään, vaikka olin seurassa jossa oli minusta kiinnostunut mies. Kieltämättä oli hieman hämmentävää ja hymyilytti kun kaksi miestä vierekkäin(!) koittaa saada huomioni pelkällä katseellaan. Mies josta en ollut kiinnostunut teki erikoisen vedon: hän omalla vartalollaan torjui tämän toisen miehen, jolloin toinen mies lähti. Teki mieli huutaa suoraa huutoa: Nooooouuuu... Koska en voi tehdä aloitetta miesten kanssa, en vain voinut lähteä miehen perään. Hymyilytti vielä enemmän kun mies käänsi katseensa useasti kiertäessään baaritiskin toiselle puolelle. En kuunnellut mitään mitä tämä eräs mies koetti minulle siinä vieressä puhua, sillä seurasin tätä toista tapausta ;). Onnekseni näin tämän mielenkiintoisen tapauksen useasti tuon illan aikana, ja pääsin juttelemaan muutamia kertoja. Siltikin jäin ilman numeroa. Tiedän miehestä varsin vähän, ja vain etunimen. Ehkä tapaan tämän herrasmiehen uudestaan, ehkä en. Oli kuitekin mahdottoman hauska ilta ja varsinkin kun sai pitää vähän silmäpeliä miesten kanssa. ;)
Baarista lähdin kiltisti kohti omaa kotia ja yksin. Oma sänky kutsui houkuttelevana ja vain minua. :)

En voi olla hymyilemättä, sillä minulla vain on hyvä olo. Pukeeko sinkkuus minua?

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Kehonkieli :)

Tuo maaginen, mutta niin selkeä tapa havaita onko toinen osapuoli sinusta kiinnostunut. Hyvä tapa myös kertoa siitä, oletko itse kiinnostunut toisesta. Teksti on paljoltikin omakohtaista kokemusta, joten kenenkään on turha osoittaa vastalauseita :)
Huomioon otettavia asioita:

- Katse: mieti otatko suoran katsekontaktin, vai harhaileeko katseesi. Itse katson suoraan silmiin ja pitkään jos olen oikeasti kiinnostunut. Huomioi myös se, että olet saattanut saada minut kiinnostumaan vain asiasta jonka olet ottanut puheeksi. Joskus mielenkiinnon aiheet voivat vain hetkeksi kohdata, joten seuraa sitä millainen kehonkieleni on vielä hetken päästä. ;) Myös pieni pään kääntäminen, tiedäthän, niin kuin koirat sen tekevät, kun kuuntelevat, saattaa osoittaa kiinnostusta, että kuuntelet keskustelua mielenkiinnolla.

- Pitkä katseenvaihto: Kun toinen osapuoli josta olet kiinnostunut, lähtee seurueesta tai vain sinun seurastasi pois, seuraatko häntä katseellasi? Seuraako hän sinua katseellaan samalla kun poistuu kauemmas luotasi?
Hyvin, hyvin, hyvin, korostan: hyvin selkeä merkki ainakin omasta kiinnostuksestani. Tulikohan tämä tällä kertaa selväksi, että se on hyvin selkeä merkki? :)
Huomioi myös tämä: jos sinulle sanotaan suoraan: "Älä tuijota", niin jotain on vialla, lopeta siis tuijotus, tai koeta keksiä hyvä puheenaihe, jotta voit jatkaa toisen katselemista keskustellessanne.

- Kädet: miten pidät käsiäsi, tai miten toinen osapuoli pitää käsiään? Ovatko ne puuskassa rintasi päällä? Selkeä merkki omalta osaltani: "ihan sama, ei kiinnosta" :) Erään tutkimuksen mukaan, käden ojentaminen toista kohden on selkeä merkki "kutsua toinen lähemmäs itseäsi". Pidä kätesi mahdollisimman luontevasti sivuilla tai sylissäsi, jos olet kiinnostunut.

-Jalat: Jutellessasi toisen ihmisen kanssa, niin kiinnitä seuraavalla kerralla huomiota jalkojesi asentoon. Varsinkin uuden tuttavuuden kanssa. Seisoessasi, jos olet kiinnostunut, varpaasi yleensä osoittavat kiinnostuksen suuntaan. Poikkeuksia on myös, mutta kiinnitä silloin huomiota myös muihin seikkoihin.
Istuessasi, laitatko jalat ristiin? Joskus jatkuva jalkojen ristiin laittaminen voi olla osoitus siitä että vastapuolen tulisi pysyä kauempana, toisille se on vain tapa istua. Kuitenkin, huomioi se, mihin jalat osoittavat. Osoittavatko ne sinuun päin, vai pois päin sinusta? Jos sinuun päin, yleensä hyvä juttu. Jos pois päin, olet tehnyt mahdollisesti huonon vaikutuksen toiseen osapuoleen.

- Vartalo: Todella selkeää on se, jos sinuun päin ollaan kääntyneenä, vain pieni vartalonkiertokin riittää toisinaan kertomaan kiinnostuksesta. Vartalonkierto toiseen suuntaan...ai ai ai :(
Keskusteltaessa toisen osapuolen kanssa, kiinnitä huomiota onko toinen nojautunut sinuun päin keskustellessanne. Aika hyvä merkki kiinnostuksesta. Vetäytyvä ja pois päin kääntyvä vartalo viestittää taas kiinnostuksen puutteesta.
Eteenpäin nojautuminen voi olla myös merkki siitäkin, että toinen vain puhuu liian hiljaa juttelemastanne asiasta, kiinnitä tässä tapauksessa huomiota muihin kehonkielen merkkeihin.

-Hymyily: Toiset hymyilevät toisia enemmän. Osaatko tunnistaa ystävällisen hymyn ja hymyn joka viestittää kiinnostuksesta. Ystävällinen hymyily...no se on se ystävällinen hymyily. Kiinnostunut hymyily: kiinnitä huomiota silmiin samalla. Mikäli katsojalla on samalla pilkettä silmäkulmassa: Jackpot! ;)
Hymyileekö hän aina kun katsot häneen? Hymyiletkö sinä aina kun katsot häneen? ;)
Joskus hymyily voi olla niin sanotusti ujo hymy. Haluat kyllä viestittää olevasi kiinnostunut, mutta et halua välttämättä kaikkien sitä huomaavan. Näitäkin tapauksia on. Pikainen katseenvaihto ja pieni hymy saattavat olla merkki kiinnostuksesta. Kiinnitä tässäkin tapauksessa huomiota silmiin. Silmät kertovat paljon.

-Silmät: Silmät ovat sielun peili. Niin jotkut väittävät. Menee samaan kategoriaan katseen kanssa kyllä, mutta hyvässä valaistuksessa voit huomata toisen laajentuneet pupillit jotka ovat usein merkki kiinnostuksesta. Poikkeuksiakin taas on. Kuitenkin pilke silmäkulmassa on hyvä merkki joko kiinnostuksesta tai toisen hyväntuulisuudesta.

- Kosketus: Äärimmäisen tehokas keino katsoa toisen mielenkiinto, sillä omalla kohdallani reaktiot tulevat kuin salamana, mikäli en ole kiinnostunut. Kiinnostuessani ja toisen kiinnostuessa, pieni kosketus on maagista ja jollain tavalla vangitsevaa. Istuessanne vierekkäin, koskettaako jalkasi toisen jalkaa tai koskettaako käsivartesi toista? Mitä toinen tekee siinä tilanteessa? Säpsähdys ja pois päin vetäytyminen on todellakin selkeä merkki siitä että nyt pitää olla tarkkana. Mikäli olet kiinnostunut, sinua ei todellakaan häiritse pieni kosketus, vaan se on ainakin omalla kohdallani todella suuri osoitus siitä, että olet pääsemässä suojamuurini lävitse, jonka osoitan sekä hymyllä sekä pysymällä siinä ihan lähelläsi ja huomioi vielä tämä: olen rentoutunut! Mikäli itse olen jännittynyt ja olen karkaamassa omalta istuimeltani lähemmäs toista reunaa ja siltikin yrität lähestyä vaikka sinulla on jo puolitoista penkkiä tai lähes koko sohva käytettävissä, mieti uudestaan olisitko voinut toimia tilanteessa toisin? :) Yhtäkkinen tarve lähteä vessaan tai hakemaan juotavaa tässä tilanteessa korjaa potin...ei sinun osaltasi. Toinen osapuoli halusi livetä paikalta. Huono, huono, ja vielä kerran, huono juttu!

- Huomiotta jättäminen: nyt tarkkana! Harhaileeko katseesi kun juttelet toisen osapuolen kanssa? Kysytkö joskus "anteeksi, mitä sanoit?" tai sanotko suoraan "en kuullut/kuunnellut". Pyöritkö kuin väkkärä, kuin etsien mielenkiinnon kohdetta vaikka lattialle pudonneesta paperinpalasta. Mitä tämä kertoo sinulle? :)

Huomioi poikkeukset: jotkut ihmiset ovat tottuneet siirtämään katseen hetkeksi muualle, palatakseen mahdollisesti aiheeseen paremmin mistä olitte keskustelemassa. On myös tilanteita, jossa toinen osapuoli on tottunut siirtämään katseensa muualle, koska on ollut vaikka seurueessa, jossa jollakulla silmä/silmät harittaa ja ei ole varma kumpaa silmää tulisi katsoa. Pidemmän ajan kanssa tässä tilanteessa, varsinkin omalla kohdallani, olen tottunut kääntämään katseeni useinkin pois keskustelun aikana. Se ei aina siis ole kuitenkaan merkki, ettenkö olisi kiinnostunut keskustelusta kanssasi.

Tässä tällainen pikku tietopaketti... ;)
Jäikö jotain kirjoittamatta? Siitä lisää myöhemmin...

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Challenge accepted :)

Ystäväni kertoi eilen sopineensa parin kaverinsa kanssa etteivät he tee aloitetta vastakkaiseen sukupuoleen ennen syyskuuta. Ei siis randomia tervehdystä mielenkiintoiselta vaikuttavan miehen suuntaan. Ei minkään näköistä ehdottelua miehelle. Ei treffien sopimista ennen syyskuuta. Jos mies tulee ja tekee aloitteen, niin ilmeisesti vähän niinkuin kaikki on sallittua ;) Paitsi että treffit on sovittava vasta syyskuulle.
Vaikutti mielenkiintoiselta ja päätin osallistua tähän "haasteeseen" :)
Elokuuta ei ole enää kuin vajaa kaksi viikkoa jäljellä, joten nyt on aika antaa vain itselleen aikaa.

Miksi monet asiat tehdään niin, että ajatellaan "sitten kun"-asenteella?
Imuroin vasta sitten kun...
Tiskaan astiat sitten kun...
Sitten kun vierelläni on kiva mies, niin sitten hemmottelen häntä tekemällä valmiit lautasannokset pöytään...
Sitten kun, sitten kun, sitten kun...lista on loputon.

ELÄ! Harjoittele sitä itsesi kanssa ensin. Jos et tule edes itsesi kanssa toimeen, tai et halua hemmotella joskus vain itseäsi, etkä vain pidä itsestäsi sellaisena kuin olet, niin miten voit kuvitella tapaavasi jonkun ihmisen joka haluaa olla kanssasi?
Ilahduta itseäsi koko loppu elokuu juuri siten kuin haluat. Haasta itsesi!
Alle kaksi viikkoa aikaa, mitä aiot tehdä? Se ei ole pitkä aika.
Keskity työhösi. Jos et ole töissä, keskity mihin haluat :) Lue kirjaa. Hauduta ihanan iso kupillinen teetä itsellesi ja istu kupin kanssa sohvalla ja nauti hiljaisuudesta. Kuuntele musiikkia mikä saa sinut hyvällä tuulelle. Tanssi jos se tuntuu hyvältä, vaikka näyttäisit sammakolta tehosekoittimessa. ;) Kokoa pitkästä aikaa lautasannos vain itsellesi. Asettele ruoka kauniisti, äläkä ajattele sitä vain polttoaineena mikä pitää sinut energisenä. Katso kolme leffaa putkeen tuntematta lainkaan syyllisyyttä siitä että voisit tehdä jotain muutakin.
Pukeudu vain itseäsi varten ja näytä hyvältä :) Imuroi vaikka tänään, ihan itseäsi varten, äläkä vasta viisi minuuttia ennen kuin ystäväsi porhaltaa sisälle.

Nauti omasta seurastasi! Nauti, nauti, nauti! Ja opettele elämään itsesi kanssa, niin että sinulla on hyvä olla.

Mitä minä päätän tehdä? Aloitan uuden harrastuksen...aikataulun mukaan huomenna :) Ja paljon yllä mainittuja asioita. Kuitenkaan tekemättä aloitetta yhteenkään mieheen...Ainakin siihen syyskuun alkuun asti ;)

Miehet! Joskus on teidän vuoro tehdä aloite, nyt on muutama nainen mennyt lakkoon teidän takia! :)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

p.s. Miksi en aloittaisi vaikka heti itseni hemmottelun...

What if I say I'm not like the others?

Ulkona sataa. Hymyilyttää. :)

Takana mahtavista mahtavin viikonloppu. Viikonloppu-matkailu on sellainen, mitä suosittelen kaikille. 

Voit kohdata uusia ihmisiä, jos lähdet reissuun avoimin mielin. 

Itkin (onnesta...), nauroin (paljon!), lauloin, join, söin, tanssin, hymyilin, flirttailin estottomasti ;) 

Suurimman osan ajasta pystyin olemaan täysin oma itseni, mikä on aina tavoitteena, minne ikinä sitä lähteekään. Tuli myös hetki, kun en tuntenut kuuluvani porukkaan siinä seurassa jossa olin. Siitäkin selviytyneenä on aina mukava palata kotiin ja varsinkin omaan sänkyyn. 

Aina kotiin palatessa on uusia kokemuksia rikkaampi ja ei tarvitse miettiä, miksi ei lähtenytkään.

Olin seurassa, jossa suurin osa ihmisistä olivat parisuhteessa tai naimisissa. Ulkopuolisen silmin on mielenkiintoista seurata toisia ihmisiä, kuitenkaan liikaa tuijottamatta :)

Ihmisten välillä pystyy tulkitsemaan monia tunteita: pilkettä silmäkulmassa, kyllästymistä, iloa, surua, ja suurinta mahdollista: RAKKAUTTA <3

Eräänkin parin kohdalla pystyin vain mielessäni ajattelemaan: "Tuota minäkin haluan".

Haluan että joku katsoo minua vilpittömästi ja rakastavasti. Katse joka saa minut hymyilemään, toivomaan ja uskomaan.

Kohdatessani mielenkiintoisen ihmisen viikonlopun aikana, tuntui ettei suustani tullut muuta kuin sammakoita ulos. En keksinyt mitään kunnollista sanottavaa, vaan pakenin puolustusmuurini taakse ja turvauduin huumoriin. Huonoon sellaiseen. Hymyilykin toimi aina. Ainahan on mukava vain hämmentää ihmisiä ja hymyillä ja olla sanomatta sanaakaan. Vaikka mieleni teki huutaa ääneen: "En ole kuka tahansa!"

Mitä pitää tehdä kun tapaa mielenkiintoisen ihmisen? No? Tietenkin tehdä aloite, jos toinen ei tajua tehdä sitä.Olen huomannut ettei kaikki miehet tajua vihjeistä mitään, vaan tulee tarttua härkää sarvista ja joko itse tehdä asialle jotain tai sanoa suoraan. 

Taas kerran helpommin sanottu kuin tehty. Osaan kuunnella musiikkia siten, että osaan erotella vaikka koko bändin soittimet vuorollaan, esim. voin koko kappaleen ajan "kuunnella rumpalia" ja osaan mielessäni nähdä miten rumpali soittaa (siis koskaan edes näkemättä musiikkivideota), kuitenkaan sulkematta koko kappaletta mielestäni, kuitenkaan muita soittimia kuulematta. Sekavaa, eikö? :)

Osaan myös vaatimattomista aineksista luoda hyvän ateriakokonaisuuden, jos sille päälle satun.

Pystyn maalaisjärkeä käyttäen ratkaisemaan pieniä pulmia.

Ja paljon paljon muuta...

Kuitenkaan aina tilanteissa jossa pitäisi luoda toiselle hyvä kuva itsestä, se ei aina onnistu niin kuin haluaisi. Tietääkö tuo kiinnostava ihminen nämä minusta? NO EI! :)

Millä asenteella siis lähdin matkaan viime viikonloppuna? Avoimin mielin ja sillä, että hauskaa tänne tultiin pitämään ja nauttimaan toivottavasti hyvästä seurasta. 

Seuraus: hyvällä mielellä kotiin ja uusia tuttavuuksia tavattuna. :) Uusi mielenkiintoinen ihminenkin tavattu, jonka olin kuulemma tavannut vuosia aikaisemmin. Tapaanko häntä koskaan tulevaisuudessa? Ehkä viimeistään 12 vuoden kuluttua ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Tiedätkö sen tunteen, kun vain tuntuu että hajoat?
Vaikka miten yrität, niin et voi antaa muuta kuin antaa kyynelten tulla. Yrität pyyhkiä kyyneleet ensimmäiseksi hihaan, kämmeniin, paidan helmaan...

Joskus kaipuu toisesta ihmisestä on suunnattoman voimakas. Kaipuu toisen läheisyydestä, pienistä kosketuksista ihollani, halauksesta ympärilläni, hellistä kuiskauksista korvaani, pieni henkäys kaulallani...
Vain toisen läheisyys...kahvittelu hetki kanssasi, hymyileminen kanssasi...

Kukaan ei ole luonani kun sitä eniten kaipaisin. En halua paljastaa kenellekään heikkouttani. Kaipuutani.
En ehkä kuitenkaan kaipaa jotain mikä on mennyttä. Kaipaan jotain mikä on tulevaa elämässäni.
Hetken tuntuu että ajelehdin aavalla merellä päämäärättömästi ja yhtäkkiä olenkin rannalla ja tiedän missä olen ja mihin olen matkalla. Unenomaisesti sitä vain hetkeksi tyhjentää ajatukset virran vietäväksi ja käy niin että tajuat olevasi yhtäkkiä tai ehkä jopa vieläkin haaksirikkoutuneena, vailla pelastusta.

Tuleeko minusta sittenkään koskaan eheä enää? Varmasti. Joku päivä...

Tuntuu kuin pitäisi käpertyä sohvan nurkkaan tyyny kainalossa ja antaa itkun tulla. Tai kävellä lähimpään metsään ja antaa huudon tulla. Ohi tämäkin tunne kohta menee, ja on taas helpompi olla.

Aikaa itselle.

Näitkö sen naisen lähes kokonaan sinisissä, joka hymyili tummanpunaisine huulineen sateenvarjonsa alta, vaikka satoikin kaatamalla ja saatoit huomata että hänen jalkansa olivat umpimärät?

Punaisten huulien ja hymyn alta paljastuu nuori nainen, joka on osittain löytänyt itsensä ja tietää suurin piirtein mitä elämältään haluaa. Kuka pääsee tuon suojamuurin hajoittamaan joka naiselta löytyy.
Mitä hän miettii? Miksi hän hymyilee? Minne hän on matkalla kaatosateessa?

Hänellä ei ole mihinkään kiire. Kengät aivan läpimärkinä hän jatkaa matkaa, vaikka ei tiedäkään tarkalleen minne on menossa. Hän pysähtyy risteykseen hetkeksi ja miettii mihin suuntaan jatkaisi matkaa. Tällä kertaa vasemmalle. Vastaan tulee iso vesilätäkkö, jota on lähes mahdoton kiertää. Hän kävelee suoraan lätäkköön kengissään. Kengät ja jalat ovat jo märät, joten onko sillä enää mitään väliä vaikka hän astuisi nilkkoja myöten lätäkköön. Voit taas huomata hänen hymyilevän.

Kotiin takaisin tullessaan hän riisuu märät vaatteensa keskelle eteisen lattiaa ja jättää ne huoletta siihen. Hän vie sateenvarjon kylpyhuoneeseen, kuivaa jalkansa ja käy vaihtamassa makuuhuoneessa mukavan mekon päällensä. Hän vielä laittaa hiukset ponnarilla kiinni ja kurkkaa itseään peilistä. Vieläkin hän hymyilee.

Hän keittää itselleen teetä, ottaa leipomosta ostaman croissantin pussista, leikkaa omenan siivuiksi ja laittaa muutaman palan lempisuklaata pieneen astiaan ja päättää nauttia omasta ajastaan ja ihan parhaassa seurassa, tänään ihan vain itsekseen. Ja hän päättää katsoa elokuvan, ihan itsekseen tällä kertaa. Kukaan ei ole hänelle sanomassa onko elokuva huono valinta. Tänään on hänen oma iltansa. Ja hän takuulla aikoo nauttia joka hetkestä.

Kuka hän on?
Minä ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Torjutuksi tuleminen osa 2.

Kyllä! Laitoin tekstiviestiä eräälle miehelle jonka tapasin taannoin, etten halua tavata kuten olimme alustavasti sopineet. Viestin kirjoittaminen tuli kuin luonnostaan. Niin sen pitäisikin mennä!
Ei, en edes harmitellut viestin sisältöä tai sen lähettämistä, vaikka tiesin, että se voisi loukata, vaikka mielestäni viesti oli täysin asiallinen ja rehellinen. Rehellisyys maan perii, tai jotain sinne päin.
Vastaus viestiini alkoi näin: "Voi helvetti!..." Viestin sisältöä en halua tuoda julki, sillä jossain on mentävä henkilökohtainen raja. Lukiessani miehen viestin, en tuntenut mitään, vaikka toinen kirjoitti että on ihastunut minuun.

Olenko muuttunut kylmäksi ihmiseksi? Enkö osaa tuntea myötätuntoa? Miksi toisen kirjoittamat sanat eivät edes vaikuttaneet minuun? Aika helppo vastaus: kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.
Miksi kiusaisin itseäni ja toista ihmistä tapaamalla hänet uudestaan ja antamalla toivoa että meistä voisi tulla jotain. Rehellisyyden nimissä tapaamani mies oli kyllä mukava, mutta... :) Sieltähän se salaperäinen mutta-sana taas ilmestyi. :)
Miksi en voi antaa toiselle uutta mahdollisuutta? Olen kuitenkin jo kertonut etten ole hänestä kiinnostunut, niin uskoakseni toisella tapaamisella asiat voisi mennä niin, että toinen osapuoli yrittää kaikkensa tehdäkseen minuun vaikutuksen: avaa oven, tarjoaa kahvit, ja kertoo silmieni kauneudesta...Näinhän kävi jo ensimmäisellä kerralla, ja en tuntenut häntä kohtaan kipinää. Pitääkö olla kipinää? No pitää! :)

Joskus sen vain tietää.

Myönnän, että itsekin pelkään torjutuksi tulemista. Mainitsin aikaisemmin että olen "Kotkan Sinkut"-ryhmässä. No...sitä kautta olen lukenut erään miehen muutamia kirjoituksia ja katsonut myös hänen profiiliaan, että mitä sieltä löytyy tuosta miehestä lisää. Kolmesti olen aloittanut kirjoittamaan hänelle yksityisviestiä, sillä en ole henkilökohtaisesti vielä tätä miestä tavannut. Kertaakaan en ole kirjoittanut viestiäni loppuun, enkä siten ottanut häneen yhteyttä. Olen siis vain pahainen stalkkeri. Onko se facebookissa paha juttu? Ehkä :)
Se siitä aloitteen tekemisestä, kun alkoi jännittämään. :) Onko huonompi juttu tulla torjutuksi tekstiviestillä, kuin torjutuksi tuntemattoman ihmisen puolesta, jota et ole koskaan edes tavannut. Mitä jos hän ei lue viestiäni, tai ota yhteyttä. Lupaan rohkaistua joku päivä ja kirjoitan hänelle jotain...jollen tapaa häntä todellisessa elämässä ennen sitä. ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Torjutuksi tuleminen.

Sinkkuna tulee tilanteita eteen, että tulee ilmoittaa asiallisesti toiselle osapuolelle, ettei ole kiinnostunut hänestä. Helpommin sanottu kuin tehty? Melkein.
Jos olet kiltti ihminen luonteeltasi, voi olla vaikea loukata niin sanotusti "hyvää tyyppiä", kertomalla hänelle, ettet ole samalla aaltopituudella. Treffit tai tapaaminen saattoi mennä hyvin, ja viihdyit toisen seurassa. Mikäli kuitenkin käy niin ettei molemmat osapuolet ole samalla viivalla, niin tulee väistämättä eteen se että jompikumpi tekee sen liikkeen että kertoo toiselle, ettei välttämättä ole samalla tavalla kiinnostunut.
Tylsää? On todellakin!

Montako kertaa sinun tulisi tavata hänet, tietääksesi onko se "Hän"? :)
Voiko tähän olla oikeaa vastausta, luulen että jokainen tietää sen ihan itse. Jotkut ihmiset tarvitsevat enemmän aikaa, toiset tuntuvat tiedostavan asian taas lähes välittömästi. :)
Mikäli kuitenkin kiinnostuit toisesta ja pääset sopimaan uuden tapaamisen, jolloin molemmat ovat asiasta innostuneet, niin molemmat ovat selkeästi tehneet hyvän vaikutuksen toisiinsa ensitapaamisella.
Mitä jos huomaatkin että sinulla itselläsi oli kiva ilta, mutta et vain tunne mitään sen suurempaa?
Saatat huomaamattasi tai ihan tarkoituksella kääntää pääsi pois siinä vaiheessa, kun huomaat että toisen katse kertoo, ja kehonkieli kertoo siitä, että pian olet saamassa suudelman.

Jonkun tutkimuksen mukaan naisilla menee viisi minuuttia, kun taas miehillä menee kymmenen minuuttia, tietääkseen, onko todella kiinnostunut toisesta.
Itse uskon siihen, että on hyvä antaa mahdollisuus toiselle luoda käsitys itsestään. Siihen voi mennä se viisi minuuttia tai jopa useita viikkoja, ellei jopa kauemmin. Joskus kyllä sen vain tietää ensimmäisten minuuttien aikana, synkkaako teillä oikeasti vai ei.

Olen ihastunut ensisilmäyksellä ja tullut vähän myöhemmin torjutuksi. Voin kertoa ettei tilanne ole koskaan mukava, varsinkaan ihastuneelle osapuolelle.
Itseasiassa ei se kyllä ole helppoa olla se torjuva osapuolikaan. Itse olen siinä tilanteessa juuri tällä hetkellä, että tulisi kertoa yhdelle treffikumppanilleni, etten ole kiinnostunut hänestä.
Ainut ongelma on se, etten ole varma tulisiko minun soittaa treffiseuralaiselleni, ja kertoa etten ole kiinnostunut? Tuleeko puhelusta liian vaivautunut kuitenkin, ja olisi parempi hoitaa asia kylmästi ja hyvin brutaalisti viestillä?
Ehdottomasti henkilökohtaisesti soitto olisi parempi, kuitenkin taidan olla se hyvin brutaali ihminen, joka tulee laittamaan jollekin miehelle huomisen päivän aikana: "on ehkä parempi ettemme enää tapaa". En ehkä silti noin sanoin...

Mikä sitten olisi hyvä tapa sanoa ettei ole kiinnostunut?
Suoraan?
-Sori, mutta en ole kiinnostunut sinusta...
-En halua samaa kuin sinä...
Kierrellen?
-Meillä oli ihan kivaa, mutta...

Kerrot tai kirjoitat mitä tahansa, älä koskaan laita viestin perään "mutta voimme olla kavereita" tai "ei uusia tuttavuuksia ole koskaan liikaa", varsinkaan jos et ole valmis sitoutumaan kertomaasi/kirjoittamaasi lauseeseen. Torjutuksi tuleminen on aina ikävää, masentavaa, ja vaikka mitä, varsinkin jos olit tapaamisen jälkeen siinä luulossa että molemmat ovat kiinnostuneita toisistaan.
Toinen osapuoli saattaa omassa mielessään kehitellä ideoita mahdollisesti seuraaville treffeille, miten teillä olisi yhdessä mahdollisimman hauskaa, niin että kumpikin voivat olla niin sanotusti omissa nahoissaan koko tapaamisen ajan.
Jos olet se kiltti ihminen ja laitat toiselle ystävälliseen sävyyn viestin, ja viestin perään mahdollisuudesta tavata "joskus", toinen osapuoli jää "langoille roikkumaan" odottaen toiselta vastakaikua "ehkä joku päivä".
Ihmetellen kuitenkin sitä, ettei sinusta sitten kuulukaan mitään.

Miksi emme voi olla aikuisia, ja puhua asioista asioiden oikeilla nimillä? Siinä sitä on opettelemista. Toisilta se tulee ihan luonnostaan, toisilla taas ei.
En kuitenkaan itse suosittele edes valkoisen valheen kertomista, vaikka se varsinkin viestiä kirjoittaessa tuntuisi helpolta ratkaisulta. Valitettavan usein siitä voi jäädä kiinni, ja mikäli torjuttu osapuoli, vaikkakin vahingossa saisi joskus sen tietää, se voi loukata toista vain pahemmin. Pahimmassa tapauksessa toinen osapuoli voi menettää luottamuksen ihmisiin.

Tekisinkö vain oharit jos olemme sopineet tapaamisen! EI! Ei missään nimessä!
On tylyä saada oharit, joten miksi emme vain voi rohkaistua tapauksessa kuin tapauksessa ja kertoa toiselle hyvissä ajoin, ettet ole tulossa sovittuun tapaamiseen, ettei toinen suunnittele päänne menoksi jotain valmiiksi.

Tässä sitä tällaista ajatuksen juoksua keskiviikko päivään. Seuraavaksi miettimään ihan henkilökohtaisesti, miten ilmoitan toiselle osapuolelle etten ole kiinnostunut hänestä.
Hyvinkin todennäköisesti päädyn kirjoittamaan viestin jossa ilmoitan asian suoraan, mutta asiallisesti...Tästä lisää myöhemmin.

Muista silti. Olet sitten tullut torjutuksi tai joudut torjumaan itse, ei se ole välttämättä helppoa kummallekaan. Jotain parempaa on kuitenkin luvassa ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Kotkan Sinkut

Kuulun tosiaan facebookissa Kotkan Sinkut-ryhmään, ja sen tarkoitus on seuraava:
"Kotkan Sinkut on ryhmä kaikille sukupuoleen ja siviililaatuun katsomatta oletpa sitten salasinkku, salaasinkku tai ihan, aito, oikea sinkku ;)

Jos edes joku tai jotkut löytävät toisensa tämän ryhmän kautta, on ryhmän tarkoitus saavutettu :)"

Loistavaa että tällainen ryhmä on järjestetty. Viimeisen katsannon mukaan ryhmässä on jo 475 jäsentä.
Hyvä idea sekin, että sitä kautta voit tavata uusia ihmisiä, jollet ole liian ujo lähteäksesi mukaan Sinkku-iltoihin.

Olen ollut mukana vasta yhdessä sinkku-illassa, ja lähdin juuri sillä asenteella liikenteeseen, että uusia tuttavuuksia täältä tultiin hakemaan, eikä heti iskemään uutta miestä tuohon viereen.
Mielenkiintoista oli huomata, miten joidenkin katseet selvästi tuon illan aikana kohtasivat useasti, ja miten joku porukassa olleista miehistä selkeästi odotti joltakulta tietyltä naiselta vastausta, vaikka osoittikin kohteliaasti kysymyksen kaikille.
On hyvä pystyä vierestä seuraamaan ihmisten eleitä ja reaktioita. Saa helposti hymyn huulille :)
Tätä kautta isot kiitokset Kotkan Sinkut-ryhmän perustaneille.
Positiivisena yllätyksenä sain itse kaksi treffikutsua tuon illan aikana tavanneilta miehiltä.
Pelkästään ryhmään liittyminen on poikiut kuusi treffikutsua :) Ei siis mikään huono idea koko ryhmä!

Tietenkin asiaan nyt kuuluu tuo "Kotkan Sinkut Ala Olee"-ranneke. Tietenkin hankin sen itsekin.
Olen sinkku, joten miksi en sitä voisi näyttää myös muille? :) Ranneke on vihreä, mutta ei kuitenkaan liian huomiota herättävä, etteikö sitä kehtaisi/uskaltaisi käyttää. Kyllä sitä on tullut liikkuessa huomioitua toisten ranteessa oleva ranneke, jotenkin sitä kohdistaa katseen automaattisesti nyt ranteeseen.
Myönnän kyllä sen, ettei ranneke ollut matkassani, kun olin viime lauantaina treffeillä...Vaikka toinen osapuoli tasan tarkkaan tiesi että olen sinkku. Miksikö ei ollut? En osaa vastata...

Sinkkuudessa on hyviä ja huonoja puolia. Kerrottakoon niistä enemmän myöhemmin :)

Joskus olisi kuitenkin kiva tehdä ruokaa yhdessä toisen kanssa, ettei tarvitse tehdä vallan vain itselleen.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

p.s. Huomaa sinkkuranneke...

• 
  
  
  
  
  
  
  
  

Tervehdys ja esittäytyminen.

Näin pikaisesti n.kaksi kuukautta sitten yhden mielestäni hyvännäköisen miehen ja silloin vain hymyilin hänelle. Niin tuttua varmaankin monelle.
Tämä mies työskentelee aika lähellä työpaikkaani, joten olin toivonut näkeväni hänet uudestaan jonain päivänä. Tänään tuli se päivä. Yllätin itsenikin, sillä tänään kohdatessani tämän miehen uudestaan, menin rohkeasti esittäytymään hänelle. Saatoin keskeyttää hänen tee-/lehdenluku-hetkensä, en kuitenkaan edes pahoitellut häiriötä :) Asiallisesti mielestäni tervehdin häntä, esittäydyin, kättelin ja taisin todeta vielä jotain tähän suuntaan: "Ellen ole käsittänyt väärin, olet töissä siinä ja siinä firmassa?"
Pitääkseni itseni hieman edes tuntemattomana ja mysteerisenä, jätän nimet mainitsematta, ainakin toistaiseksi ;)
Mies nousi esittelyn ajaksi seisomaan, kätteli ja esittäytyi itsekin. Jälleen kerran tämä mies vastasi hymyyni.
Keskustelu ei jatkunut kovinkaan pitkään sillä minun oli niin sanoakseni jatkettava matkaa.
Ehkä kohtaan vielä tämän miehen uudestaan, ehkä en. Olen kuitenkin esittäytynyt, sen suurempia jännittämättä asiaa. Poikkeuksellista minulta silti mennä juttelemaan täysin tuntemattoman miehen luokse ihan tuosta vain. Oliko minulla jotain menetettävää? Ei varsinaisesti. Mies olisi tosin voinut olla tyly ja olla esittäytymättä ja suoraan torjua minut. Tapahtuiko näin? Ei! :)

Tästä on hyvä jatkaa. Aina ei ole tosiaan helppoa mennä ihan kenen vain juttusille.
Otin härkää sarvista ja tein jotain. Ihan salaa mielessäni olen ylpeä itsestäni. En edes punastunut tilanteessa, joka olisi voinut olla mahdollista. Olisin myös voinut seota sanoissani ja tervehtiä sekoittamalla monta eri tervehdystä, esimerkiksi olen joskus aloittanut keskustelun näin: "Moiro!". Muistaakseni en ollut varma tuolloin, pitikö sanoa "moi" vai "moro" vai "moikka". :) Sama ongelma on tullut myös kun kiitän jotakuta. Vastapuoli saattaa kovinkin hämmentyä sanoista: "Kiitsa", "kiitsi" tai jotain sinne päin. Alituiseen omien sanojen keksiminen saa toisen osapuolen hämmentymään, pitämään minua outona tai nauramaan. Sen lisäksi kuin itse olen jo siinä tilanteessa nolona, toisen reaktio saa minut joskus nauramaan itselleni. Kaiken lisäksi saatan tehdä sen ääneen, ja joskus olen suoraan sanottuna revennyt nauramaan itselleni niin kovin, että on saanut paikalta lähteä korvat punaisena ja silmät kostuneena. No onko se hyvä nauraa itselleen? ON! :)

Alkuperäisestä tekstistä harhautuneena, palaan siihen uudestaan. :)
Mitä menetettävää kellään meistä täällä on, jos päätän, tai sinä, toivottavasti minun lukijani, menetkin esittäytymään juuri Hänelle? Kyllä, aina on mahdollisuus että tulee torjutuksi. Silti, siinä vaiheessa voi vain taputtaa itseään selkään ja todeta vain: "Ainakin yritin".
Miten monta kertaa itse olen jälkeenpäin miettinyt, olisiko sittenkin pitänyt mennä juttelemaan Hänelle?
Liian monta kertaa!
Miksi en ole mennyt juttelemaan?
Olen ujostellut, odotin Hänen lähestyvän minua, kyseinen ihminen on liian isossa porukassa...voi voi, selityksiä on monia. :)

On helppo kertoa ystävälle, miten näki baarissa/kahvilassa/kadulla/torilla jne. mielenkiintoisen näköisen miehen. Ystävä saattaa kysyä: "No, mitä juttelitte?", "Saitko numeron?", "Minkälainen hän oli?"
No en jutellut, en siis saanut numeroa, enkä tiedä hänestä kuin sen että vetosi minuun ja siellä se nyt meni.
On siis aika tehdä muutos. Sekä päätös. Minä muutun! :) Lähestyn mielenkiintoisia tai mielestäni hyvännäköistä miestä, jos siltä tuntuu. Aloitin muutokseni kylläkin jo alkukesästä. Kerran olen saanut suoran torjunnan. Toisella kertaa epäsuoran torjunnan. Harmittiko? No totta kai! Mutta....kuten kaikki tietää, aina tulee se kuuluisa "mutta" jossain vaiheessa :) Silloin nämä tapaamani yksilöt eivät olleet minua varten. Luvassa on siis jotain paljon parempaa ;)

Mitä tulee tapahtumaan tarinan alun jälkeen? Minun tapauksessani? Tuskin muuta kuin minulle takaisin hymyilevä mies, jonka tiedän nyt nimeltä. Välillisesti sain tietää että hän saattaa olla varattu.
Siltikin. Mieletön fiilis, sillä minä tein sen. Menin ja tein aloitteen.

Ei tämä nyt ihan niin paha juttu ole olla sinkkuna. :)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa"