Hymyilyttää :)

Joskus vain kun on sellainen tunne että pitää hymyillä, niin hymyile!
Hyvä olo tulee sisältä asti ja hymyily näkyy silmissäkin. :)
Onko jotain tapahtunut? Tottahan toki...siitä lisää myöhemmin ;)

Hymyile! Vaikket olisikaan kamerassa...

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Just for me and something else... ;)

Vain minulle...
Eilen käydessäni kaupassa päätin hemmotella itseäni, ja ostin itselleni kolme kimppua tummanpunaisia ruusuja. Tietenkään kotiin tullessani en muistanut missä olisi edes yksi kukkamaljakko, joten piti käyttää hieman luovuutta jotta sain nuo ihanuudet esille...
Koska viimeksi ostit itsellesi ruusuja? :)

Ja nyt sitä jotain muuta...
Viime viikolla sain kutsun syömään. Mies tekisi ruoan ja minä tarjouduin tekemään jälkiruoan.
Olin tarkistanut mieheltä, onko kyseessä treffit, ja kysymys taisi häkellyttää miehen. Ilmeisesti tarkoitus oli vain kutsua minut syömään, ettei tarvitse kokata vain itselleen.
En silti voinut olla hymyilemättä kun hyvän ruoan, erittäin hyvän seuran ja "pyhäastioiden" lisäksi tarjolla oli viiniä. :) Hämmentävää oli myös todeta se, ettei kukaan mies ole aikaisemmin nähnyt vuokseni noin paljon vaivaa. Tähän ikään mennessä se on aika ikävä myöntää.
Nautin päivästä ja nautin koko illasta. Miten monet "ei niin viralliset treffit" kestävät lähes kahdeksan tuntia?
Puhuimme myös siitä, miten tapaaminen eroaa normaaleista treffeistä, enkä osannut vastata kysymykseen. Olimmeko siis treffeillä? Ehkä. Minulla oli mielettömän hauskaa ja seura ei olisi enää voinut olla parempaa.
Kuitenkin...oliko ne treffit, sillä kumpikaan ei suudellut illan päätteeksi? Oliko kyse ujoudesta? Kyllä, minua ainakin alkoi ujostuttaa tilanne. Nyt olen vain tilanteen jälkeen pohtinut, että miksi en suudellut, kun teki mieli? Olisiko se ollut virhe? Hakeeko hän kuitenkin vain kaveruutta kun ei tehnyt aloitetta? Jos toinen oli seurassani niinkin kauan, vain kaverimielellä, niin olisiko suudelma vain pilannut kaiken? Mahdollisesti.
Olemme sopineet nyt epämääräisen tapaamisen uudestaan...tai se sovittiin jo illan aikana, paljon ennen illan päättymistä. Illan päätteksi sovimme myös, kuten kerran aikaisemmin: "Otetaan uusiksi joku päivä."


Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Ja ruusut vain itselleni... <3

Rakastatko?

Monien monien tutkimusten mukaan et voi rakastaa muita ennen kuin rakastat itseäsi.
Ymmärrätkö sinä, mitä tällä haetaan takaa?

Voin rehellisesti kertoa, että vielä vähän haen itseäni, silti rakastaen päivä päivältä itseäni ja elämääni enemmän ja enemmän. Pyrin elämään tätä elämää niin kuin itse haluan. Johdatan itse päivääni siihen suuntaan kuin tahdon. Jos päätän lenkiltä poiketa reitiltäni, muuttaako se illan suunnan toisenlaiseksi? En tiedä vielä. Kiltisti olen lenkillä kulkenut samaa reittiä, vain ehkä nähdäkseni muuttuuko lenkin aika nopeammaksi.

Olen tehnyt elämässäni käänteitä, joita toiset ovat ihmetelleet ja hämmästelleet. Kuitenkin vain minä elän elämääni ja kyllä, ystävien mielipiteet vaikuttavat asiaan, mutta teen silti päätökset paljolti omien tuntemusteni perusteella. Mikäli jokin asia tuntuu vain hyvältä, miksi en sitä tekisi? Viimeisen puolen vuoden aikana olen tehnyt itseni eteen enemmänkin hyviä päätöksiä kuin huonoja. Toisille päätökseni ovat olleet ehkä huonoja, mutta muistutettakoon, tämä on minun elämäni. Miksi tyytyä johonkin huonoon, kun elämässä voi olla jotain paljon parempaa annettavaa?
Elämässäni asiat eivät ole tulleet niin sanotusti tarjottimella kannettuna eteeni, vaan olen tehnyt asioiden eteen enemmän tai vähemmän töitä tehdäkseni siitä sellaisen kuin haluan.

Useammat päätökseni olen tehnyt sen perusteella, mikä tuntemus minulla on sisälläni. Vaikeahan sitä on selittää, joskus sitä vain tietää että tämä ratkaisu on oikein. Voin suoraan sanoa, että vaikka pieniä pettymyksiä on tullut eteeni, silti nautin ja pidän suunnattomasti elämästäni. Olen tehnyt oikeita ratkaisuja ja elämäni tuntuu itseasiassa todella hyvältä. Miksi pilata oma ihana elämäni tekemällä ratkaisuja jotka vain pilaavat päiväni tai viikkoni? Aivan!
Kyllä, on asioita jotka täydentäisivät elämääni ja asioita joita kaipaan elämääni. Ehkä joku kaunis ihana päivä elämääni tulee ihminen jonka kanssa tosiaan haluan jakaa lempikarkkipussini. ;)
Mitenköhän moni oikeasti tuntee minut niin hyvin, että ymmärtää tuon lausahdukseni?

Kyllä, rakastan itseäni, ja tiedän mistä pidän. Päivä päivältä pidän elämästäni enemmän ja itsekkäästi rakastan itseäni enemmän ja tehtyjä päätöksiäni itseäni ajatellen. Voitko sanoa itsestäsi samoin?
Onko itserakkaus sitten paha juttu? Ei missään nimessä! (tietenkin rajansa kaikella...)

Pakko vielä laittaa tämä...Älä elä elämääsi niin, että joudut sanomaan jollekin ihmiselle joka on kiinnostunut sinusta: "Anna mun elää, saatana!" :) :) :) jep jep, tällä kohti uutta viikkoa ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Pettymyksiä vai hyvä käänne?

Miten monta kertaa tarvii niin sanotusti potkia toista päähän, että oikeasti tajuaisi ettei jokin juttu vain ole sinua varten? Miten uskotella itselleen, että asiat voisivat olla paremmin jos vain suostuisit luovuttamaan ja unohtamaan mielessä pyörivän asian?

Minulle tehtiin oharit lauantaina. Yksinkertaisesti ja tiivistettynä näin kävi. Ensiksi asia hymyilytti, koska osasin jollain tavalla odottaa näin tapahtuvan. Jonkin ajan päästä tilanne alkoi suoraan sanottuna vain vituttamaan rankasti.
Olin sopinut treffit lauantaille tapauksen kanssa, jota olen nyt "tapaillut". Aikaa emme sen tarkemmin olleet sopineet, vaan sovimme että hän soittaa töistä päästessään, että missä olen. Näin ei käynyt. Sain vain viestin "Missä olet?" Laitoin viestin takaisin: "Kotona, tekemässä ruokaa." Miehestä ei tämän jälkeen kuulunut mitään. Koska olin koko viimeisen viikon lähettänyt hänelle paljon viestejä, päätin vain suoraan antaa pallon hänelle, ja sovitusti kuitenkin hän sanoi soittavansa, päätin olla "radiohiljaisuudessa", koska kyllä tyttöä pitää välillä tavoitella. Miehestä kun ei kuulunut mitään moneen aikaan, päätin alkaa katsomaan elokuvaa yksinäni.Yhdenksän jälkeen päätin, että laitan viestin: "Entä missä sinä olet?" Koska aloin olla turhautunut pilalle menneeseen iltaan, en viitsinyt enää kaunistella viestiä yhtään sen enempää...
Kun kello löi kymmenen illalla, alkoi vitutuksen määrä olla sen verran suuri, että sovin tapaavani erään ystäväni yhden tiimoilla vielä samana iltana.

Käänne tapahtui puoli yhdeltätoista illalla: Viesti mieheltä! "Olimme tehneet suunnitelmia täksi illaksi, etkä vastaa enää viesteihini. Olet varmaankin tanssimassa taas Kotkassa"
Mitä siis viesti sisälsi? Olettamuksen! Väärän sellaisen. Mustasukkaisuutta miehen osalta? Oi kyllä!
Mitä tästä seurasi? Minun avautumiseni! :) Ja ilmoitus: "Ehkä on parempi ettemme enää tapaa."
Minulle ei ryttyillä! :)

Sunnuntaina pidin radiohiljaisuutta, vaikka mieheltä tuli viestejä pitkin päivää. Pari kertaa yritti soittaakin minulle, mutta en edes viitsinyt vastata niihin.
Kiva kaveri. Käyttäytyminen ei silti ole sitä mitä haluan mieheltä jonka voisin ottaa tuohon viereeni.
Huono suutelemaan. Eikö se nyt pitäisi olla tärkeä juttu? Jos kaveri koittaa syödä naamani samalla kun on suutelevinaan, jossain on jotain vikaa? Aivan, näen nyt jo niin paljon pikkuvikoja, ettei tästä pidemmällä tähtäimellä mitään olisi voinut tulla. Myönnettäköön vielä tämäkin. Viimeksi ollessani hänen kanssaan, toinen mies oli mielessäni. Miksen siis silloin voinut sanoa hänelle, ettei tämä nyt vain toimi? Koska olin hölmö ja kaipasin läheisyyttä.

Ja mikä on tämän hetkinen fiilis? Hyvä fiilis! Tietenkin! Kohti uusia haasteita. Myös sellainen olo, että voisi vaikka unohtaa hetkeksi nuo miehet ja keskittyä olennaiseen, eli itseeni.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Vielä viikonlopusta

Tarina jatkukoon. Alunperin minun piti tavata tämä englantilainen herrasmies lauantaina. Päätin kuitenkin lähteä ystäväni kanssa "yksille". Tietäähän sen nyt monikin, että tuo salaperäinen yksille lähteminen saattaa joskus tarkoittaa useampaa :) En siis tavannut tuota miestä. Tosiaan, tapasin kylläkin erään vanhemman ihastuksen. Nyt tuntuu kummalliselta kun mielessä on tosiaan kaksi miestä, ja jotenkin hämärän kautta vielä tuntevatkin toisensa.
En myöskään tavannut tätä englaintilaista herrasmiestä eilen, vaikka se oli uusi suunnitelma eilen. Ilmeisesti pieni epäluulo ja mustasukkaisuus on tullut nyt jo kuvioihin, vaikkakaan minä en ole tehnyt mitään väärin. Päivittäinen yhteydenpito ja muutama tapaaminen, ja nyt jo alkaa hälytyskellot soimaan. Olisi ehkä parempi ottaa vähän rauhallisemmin tämän miehen osalta. Kielimuuria ei oikeastaan ole. Joitakin viestejä olen tajunnut väärin, nekin kuittaantuneet tosiaan vitsillä. Englantilaisen ja suomalaisen huumori ei tosiaan aina kohtaa, ja se saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä.
Sain tänä aamulla myös viestin, joka vihjaisi aika suoraan, että mies haluaisi olla minun, ja haluaisi että minä olisin vain hänen. Mutta mitä tapahtuu kun hänen työrupeamansa on täällä ohitse? Kaiken lisäksi, se saattaa olla ohi jo nopeammin kuin tiedänkään. Haluanko suhdetta, jossa toinen osapuoli asuu Lontoossa? Niin kutkuttavalta miltä ajatus kuullostaa, ei se sitä kuitenkaan voi olla. Tuo mies ei kuitenkaan voisi olla vierelläni silloin kuin häntä eniten kaipaisin. Joten onko tässä vaihtoehtoa? Hämmentäviä ajatuksia heti näin aamutuimaan...

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Muistan hänet

Eilen tapasin taas hänet.
Muistan hänet, jonka tapasin jo noin kuusi viikkoa sitten ja vieläkin meidän välillämme oli mieletön kipinä (vaikka tapailenkin toista..vieläkin vähän hämärän peitossa tapailemmeko vai mitä se on...). Muistan miten katseemme kohtasivat useasti ja miten käänsin katseeni toistuvasti pois, koska hänen katseensa oli suorastaan lumoava. Muistan miten yritin olla hymyilemättä hänelle, mutta kuitenkin olen varma että meitä pystyi lukemaan kuin avointa kirjaa ja siitä saattaa vielä koitua ongelmia.
Muistan miten sanoin hänelle jotain vähän väärin ja hän härnäsi minua siitä monesti jutellessamme. Muistan miten nauroin hänen kanssa.
Muistan miten hänen jalkansa osuessaan omaani, kumpikaan meistä ei siirtynyt, vaan lämmin tunne kulki läpi vartaloni. Muistan miten aloin kaipaamaan hänen suudelmia, joita sain silloin viime kerralla tavatessamme. Muistan miten värähdin kun hän kosketti hiukan kättäni tai kylkeäni. Tarkoituksella, muka huomaamattomasti. Vieläkin muistan miltä hänen kätensä tuntuivat ympärilläni halatessamme edellisellä kerralla. Muistan eilisen keskustelumme hyvin. Muistan myös kun hän kertoi että tuntee tämän miehen jota olen tapaillut muutaman kerran.
Muistan myös miten olisin halunnut vain suudella häntä ja kadottaa ympärillä olevan maailman jälleen kerran.
Muistan miten suunnittelin kertovani tapailemalleni miehelle hänestä. En kuitenkaan tällä hetkellä enää tiedä mitä tehdä...
Aina kävellessäni erään penkin ohitse, muista miten suutelin häntä sillä penkillä silloin monta monta...liian monta viikkoa sitten. Tuntuu oudolta olla kiinnostunut kahdesta miehestä samaan aikaan. Nyt se ainakin tuli sanottua ääneen. Olen kiinnostunut kahdesta miehestä. Ja tämä eilen jälleen kohtaamani mies...ai ai ai...siinä vain on jotain...enemmän.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

"Kiss me"

Rehellisesti en osaa nyt sanoa tapailenko erästä mielenkiintoista tapausta vaiko en. Okei, okei, mielenkiintoinen tuo mies on, kuitenkin... Voiko sanoa että tapailee jos on nähnyt toisen kolme kertaa? Ehkei kuitenkaan. Tunteet pyörii kuin pallo, välillä tuntuu että voisi vain hymyillä, kuitenkin tiedän sen, ettei kyseinen henkilö tule asumaan kauaa enää Suomessa, joten mitä hyvää tästä voi seurata? Omien tunteiden kiusaamista? Oi kyllä! Onko se sen arvoista? Vielä en osaa tuohon vastata. Minulle sanottiin, että menemme syömään lauantaina italialaiseen ravintolaan. Ihan täysin en tuohon osaa luottaa tapahtuvaksi, parempi elää päivä kerrallaan.

Kerrottakoon siis tarinaa vähän alusta. Tapasin suorastaan hurmaavan herrasmiehen, joka sattumoisin on vain työmatkalla Suomessa. Tarkkaa paluuta Englantiin hän ei osannut minulle sanoa. Hän vietti juuri pitkän viikonlopun kotonaan Lontoossa, josta kuitenkin päivittäin piti yhteyttä minuun. Voisiko siis olettaa että hän saattaisi olla ihan hiukan kiinnostunut minusta? Hyvä on...niin hän minulle ainakin koittaa sanoa, niin viestein, tavatessamme sekä puhelimitse. Vaikka ensitapaamisestamme on vain vähän aikaa, sain silti mielenkiintoisen tuliaisen, jota en osannut odottaa. :) Hän saa minut hymyilemään ja nauramaan. Voin olla oma itseni hänen seurassaan. Harvinaista...
Englanninkielen harjoittelu on tehnyt myös hyvää.

Olenko kuitenkin hölmö nuori nainen, joka hullaantuu kun minua kohdellaan hyvin ja päivän kuulumisiani kysellään ja kerrottakoon vielä että tämä mies sanoi haluavansa minut. Niin, tästä nyt voi myös päätellä senkin, että sänkyyn se vain haluaa :) No mitä jos haluan minäkin? Sinkkuna tässä ollaan, eikä omille tarpeilleen voi mitään ;) Niin ja tiedän että joku tämän tulee minulle vielä sanomaan: "kerran täällä vain eletään, miksi ei ottaa siitä kaikkea irti".

Mitä jos kuitenkin sorrun ja ihastun täysin tähän kyseiseen mieheen? Se tietää sydänsuruja heti kun hän palaa kotimaahansa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan se saattaa olla jo syyskuun lopulla. Tulisiko siis vain kylmettää tunteensa heti alkuunsa ja olla sopimatta mitään hänen kanssaan? Katuisinko edellistä päätöstäni? Ehkä. Saattaisin katua myös sitä, jos en tutustuisi tähän mieheen paremmin. Tämä mies vain saa minut hymyilemään suunnattomasti vain sanomalla minulle: "kiss me" ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)

Ystävyys

Poden toisinaan huonoa omatuntoa. Siitä, etten aina pidä tärkeimpiin ihmisiin yhteyttä niin paljon kuin haluaisin. Aina löytyy joku tekosyy, miksi en muistanut soittaa, vaikka olit mielessäni, en saanut edes aikaiseksi lähetettyä sinulle tekstiviestiä. Eihän sitä nyt joka päivä tarvitsekaan muistaa kuten ystävänpäivänä, kuitenkin haluan minulle läheisten ihmisten tietävän, miten rakkaita he ovat minulle. Kuka väittää että ystävänpäivä on kerran vuodessa? Ystävänpäivä on joka päivä! Et voi päättää joku päivä, ettet halua tänään olla hänen ystävä. Se ei ole tosi ystävyyttä laisinkaan, unohda sellaiset tapaukset elämästäsi.
Tosi ystävyyttä ei tarvitse punnita.
Vaikka et olisi nähnyt ystävääsi vuoteen, kun tapaatte jälleen, olo on kuin olisitte juuri eilen nähneet viimeksi ja jutelleet vasta puhelimessa syntyjä syviä. Tottahan on, jos et ole nähnyt ystävääsi kokonaiseen vuoteen, kannattaa varata kunnolla aikaa niiden syntyjen syvien juttelemiseen. :)
Onko sinulla ystäviä, joita et ole nähnyt pitkään aikaan, ja tavatessanne on kuin aikaa ei olisi kulunut välillänne? Ja voitte jatkaa siitä mihin jäitte viime kerralla? Se on tosi ystävyyttä.

Toisinaan tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka en todellakaan ole yksinäinen. Voin koska vain ottaa puhelimen käteeni ja soittaa sinulle kertoakseni miten olen kaivannut sinun seuraasi. Toisinaan onneksi pääsemme näkemään toisemme. Voin laittaa sinulle viestin. Voin kirjoittaa sinulle kirjeen. Joskus katson kuvia yhteisiltä ajoiltamme...olemme sitten olleet viettämässä juhannusta yhdessä, tehneet yhdessä ulkomaan matkan, vaikkakin firman piikkiin ;), olemme viettäneet syntymäpäiviä yhdessä...Arvostan jokaista yhdessä viettämääni aikaani sinun kanssasi. Kaikista hetkistä ei ole valokuvia muistona. Kuitenkin muisto sinusta kanssani on sydämessäni ja toivon että ne pysyvät ikuisesti kauniina muistona mielessäni. Tunnistitko itsesi? Kyllä pitäisi! :) Ystävä. Olet ajatuksissani, silloinkin kun en muistuta siitä sinulle tekstiviestein, virtuaalisesti, kirjeitse, soittamalla tai kertomalla sitä sinulle suoraan. Enkä koskaan halua unohtaa sinua! *halaus*
Ystäväni. Tiedä tämä: tulet joku päivä näkemään kuvasi minun seinälläni, yhteisistä ajoistamme ;)

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)