Miten monta kertaa tarvii niin sanotusti potkia toista päähän, että oikeasti tajuaisi ettei jokin juttu vain ole sinua varten? Miten uskotella itselleen, että asiat voisivat olla paremmin jos vain suostuisit luovuttamaan ja unohtamaan mielessä pyörivän asian?
Minulle tehtiin oharit lauantaina. Yksinkertaisesti ja tiivistettynä näin kävi. Ensiksi asia hymyilytti, koska osasin jollain tavalla odottaa näin tapahtuvan. Jonkin ajan päästä tilanne alkoi suoraan sanottuna vain vituttamaan rankasti.
Olin sopinut treffit lauantaille tapauksen kanssa, jota olen nyt "tapaillut". Aikaa emme sen tarkemmin olleet sopineet, vaan sovimme että hän soittaa töistä päästessään, että missä olen. Näin ei käynyt. Sain vain viestin "Missä olet?" Laitoin viestin takaisin: "Kotona, tekemässä ruokaa." Miehestä ei tämän jälkeen kuulunut mitään. Koska olin koko viimeisen viikon lähettänyt hänelle paljon viestejä, päätin vain suoraan antaa pallon hänelle, ja sovitusti kuitenkin hän sanoi soittavansa, päätin olla "radiohiljaisuudessa", koska kyllä tyttöä pitää välillä tavoitella. Miehestä kun ei kuulunut mitään moneen aikaan, päätin alkaa katsomaan elokuvaa yksinäni.Yhdenksän jälkeen päätin, että laitan viestin: "Entä missä sinä olet?" Koska aloin olla turhautunut pilalle menneeseen iltaan, en viitsinyt enää kaunistella viestiä yhtään sen enempää...
Kun kello löi kymmenen illalla, alkoi vitutuksen määrä olla sen verran suuri, että sovin tapaavani erään ystäväni yhden tiimoilla vielä samana iltana.
Käänne tapahtui puoli yhdeltätoista illalla: Viesti mieheltä! "Olimme tehneet suunnitelmia täksi illaksi, etkä vastaa enää viesteihini. Olet varmaankin tanssimassa taas Kotkassa"
Mitä siis viesti sisälsi? Olettamuksen! Väärän sellaisen. Mustasukkaisuutta miehen osalta? Oi kyllä!
Mitä tästä seurasi? Minun avautumiseni! :) Ja ilmoitus: "Ehkä on parempi ettemme enää tapaa."
Minulle ei ryttyillä! :)
Sunnuntaina pidin radiohiljaisuutta, vaikka mieheltä tuli viestejä pitkin päivää. Pari kertaa yritti soittaakin minulle, mutta en edes viitsinyt vastata niihin.
Kiva kaveri. Käyttäytyminen ei silti ole sitä mitä haluan mieheltä jonka voisin ottaa tuohon viereeni.
Huono suutelemaan. Eikö se nyt pitäisi olla tärkeä juttu? Jos kaveri koittaa syödä naamani samalla kun on suutelevinaan, jossain on jotain vikaa? Aivan, näen nyt jo niin paljon pikkuvikoja, ettei tästä pidemmällä tähtäimellä mitään olisi voinut tulla. Myönnettäköön vielä tämäkin. Viimeksi ollessani hänen kanssaan, toinen mies oli mielessäni. Miksen siis silloin voinut sanoa hänelle, ettei tämä nyt vain toimi? Koska olin hölmö ja kaipasin läheisyyttä.
Ja mikä on tämän hetkinen fiilis? Hyvä fiilis! Tietenkin! Kohti uusia haasteita. Myös sellainen olo, että voisi vaikka unohtaa hetkeksi nuo miehet ja keskittyä olennaiseen, eli itseeni.
Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti