Pettymys.

Jokainen meistä kokee monia tuntemuksia elämässään ja onhan se hyväkin. Eri tunteet ja tapahtumat jotka saavat erilaiset tunteet aikaan, kasvattavat meitä ihmisinä ja uskon että tunteiden kokeminen tekee meistä vahvempia.
On hyviä, on huonoja ja on ikäviä tunteita. Pettymyksen listaisin suoraan ikäviin tunteisiin.
Tottakai pettymyksiä tulee elämässä, mutta miksi juuri jonkun tietyn ihmisen kohdalla se tuntuu niin pirullisen voimakkaalta.
Olen pettynyt. Ehkä hieman jopa surullinen. Luulin kokeneeni jotain aivan maagista ja erilaista elämässäni...jotain...mikä sitten oli yhtä nopeasti pois elämästäni kuin se siihen tulikin.
Pikaihastuminen. Totaalinen pikaihastuminen!

Hämmentävän tässä tekee sen, kun luen omia kirjoituksiani taaksepäin, niin huomaan selkeän reitin mitä kuljen. Tarkoitan tällä sitä, että en hyväksy selkeitä merkkejä siitä ettei toinen ole kiinnostunut, vaan analysoin ja pohdin asioita monelta eri kannalta, jos vaikka en huomannut jotain...Ja kuitenkin oma neuvoni olisi tässäkin tilanteessa ollut ystävälleni: "Jos hän oikeasti on kiinnostunut, kyllä hän ottaa yhteyttä".

Tässä sitä sitten taas ollaan. Huomasin erityisen piirteen itsessäni. Vaikka merkit olisivat selkeät, silti kaipaan toiselta osapuolelta suoran ilmoituksen siitä ettei hän halua tavata minua tai ole kiinnostunut minusta. Tuon saatuani pystyn huomattavasti helpommin jatkamaan eteenpäin, ilman että jään pohtimaan, olisinko kuitenkin voinut tehdä jotain toisin. Mikäli en saa ihmiseltä josta olen kiinnostunut, selkeää vastausta tai vastausta lainkaan, jään aivan liian pitkäksi aikaa pohtimaan muunmuassa sitä että miksei hänellä ole tarpeeksi selkärankaa vain myöntää ettei ole kiinnostunut minusta.

Miksi toiset luulevat tekevänsä asioista helpompia sanomalla "minä soitan" tai jotain ihan mitä vain, mikä antaa sille toiselle sen illuusion että saattaisitte tavata vielä toisenne? Hölmöä sanon minä.
Toinen osapuoli jää hirteen roikkumaan odottaessaan puhelimen vieressä toisen soittoa tai tekstiviestiä.

Ei, tämä viimeinen tapaus (ihan kuin minussa jotenkin muka roikkuisi noita kakslahkeisia alituiseen...ei oikeasti...) ei antanut ymmärtää mitenkään suoraan että olisi kiinnostunut muuta kuin yhden illan jutusta, minä se olin joka olisi ollut kiinnostunut enemmästä. Ne oli ne silmät...ja hymy...No, aina on muistot.
Varsinkin kun sain sen tarvitsemani selkeän vastauksen, oli taas todettava, että niinpä niin, näin taas minun elämässäni.

Välillä vain tuntuu että olenko aivan liian nirso miesten suhteen. Kyllä, olen rumasti ja vähän nätimminkin tehnyt selväksi erinäisille kakslahkeisille tässä sinkkuutta viettäessäni, etten ole kiinnostunut. Jos ei nätillä tavalla ymmärrä, on otettava rumat tavat käyttöön (totaalinen ingnooraus...RUMAA!).
Olen tavannut muutamia mukavia tapauksia, mutta kuitenkin olen odottanut että jossain päin kroppaa tulisi joku merkki siitä että olisin kiinnostunut tästä tai tästä. Kun sitä merkkiä tai tunnetta ei vain tule, niin minkäs sille sitten enää mahtaa? Aivan, ei mahdakaan.
Silti tiedän että on aivan tyhmää olla pettynyt tai surullinen jos joku aivan mielettömän mahtavalta vaikuttava tyyppi ilmoittaakin ettei halua tavata. Koska pakko sitä vain on jatkaa eteenpäin ja ajatella ettei se ihminen vain ollut minua varten. "Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen on jo avoinna sitä kohti kulkemaan".

Pettynyt tunne, ihan vain siitäkin syystä, että välillä vain väsyttää olla yksin. Tehdä päätöksiä yksin. Nukkua yksin. Asua täällä yksin. Surullinen siitä syystä, että välillä oikeasti mietin, löydänkö ketään ihanaa ihmistä rinnalleni kulkemaan. Kuka minut oikeasti haluaisi elämäänsä kanssaan jakamaan. Varsinkin kun muutamat tapaukset ovat vain tulleet eteeni, vaikken ole niitä etsinyt. Pitääkö siis aloittaa etsiminen oikein kunnolla etsimällä?

Jokaisen sinkun ja miksei varatunkin ihmisen tulisi katsoa "Jätä se"-elokuva (He's just not that into you), jotta voisi selkeyttää aivottoman elokuvan (no ei ihan...) jälkeen omaa ajatusmaailmaansa, ehkä elokuvan siivittämänä auttaa itseään tai kaveriaan. Kyllä ne merkit siellä on jos on ollakseen. Uskokaa tai älkää!

Vähän harhaili tämän illan juttu, mutta lisää taas ensi kerralla.

Terveisin: "Sinkkuna Kotkassa" ;)